Aika.
Olemmeko sen orjia,
herroja,
narreja,
vihollisia,
ystäviä,
vai ihan vain hyvänpäiväntuttuja,
joiden tekemiset eivät niin suuresti vaikuta toisiinsa?
Ajan hiekkaan voi hukkua,
unohtaa kaiken tarpeellisen
ja keskittyä vain kamppailuun vääjäämättä valuvan hiekkavirran alla.
Ajan rattaiden alle voi pahasti rusentua,
jos antaa sen päästä niskan päälle.
Se voi myös heitellä meitä miten sattuu,
laittaa juoksentelemaan paniikissa sinne tänne
tai turhautumaan lääkärin vastaanottoaulassa
kun kellon viisarit tuntuvat paikalleen jähmettyneiltä.
En halua enää jäädä ajan orjaksi,
haluan kääntää ajan oikullisuuden voitoksi,
luovuuden lähteeksi.
Haluan puristaa ajan kättä ystävänä,
en vihamiehenä.
Sillä loppujen lopuksi:
aikaa riittää kyllä kunhan malttaa ottaa rauhassa.
Eihän tässä elämässä ole pakko muuhun kuin kuolemaan ja siihenkin vain yhden kerran.
torstai 5. heinäkuuta 2012
tiistai 3. heinäkuuta 2012
Elämä kuntoon
Tuntuu, että olen taas elänyt omaa pientä masennuskauttani (näitä kun minulla aina välillä tuppaa olemaan) ja koko elämäni on heittänyt härän pyllyä taas vaihteen vuoksi. Maksoin juuri nimittäin perintätoimistolle puhelinlaskun, joka oli päässyt erääntymään ihan vain siksi, etten jaksa huolehtia elämästäni. Koti on kuin kaaos-jumalan asuinsija. Ruoanlaitto ei maistu. Tekee mieli vain nukkua kokoajan ja unohtaa kaikki.
Niin, elämäni kaipaa pikaisesti ryhdistäytymistä.
Teenkin siis listan asioista, jotka pitää tehdä (tai olen jo tehnyt) saadakseni elämäni parempaan kuntoon.
1) Irtisanoudu paskasta ja voimat vievästä työpaikasta. (Tehty eilen, mikä helpotus!)
2) Hommaa uusi tyopaikka saadaksesi rahaa. (Tehty: olen nyt töissä rakennustyömaalla maalaushommissa - ja palkka juoksee!)
3) Rupea AINA läpikäymään kotiin tulevat kirjeet.
4) Tee suursiivous viikonloppuna.
5) Jos ajatus suursiivouksesta masentaa liikaa, ota yksi huone kerrallaan käsittelyyn (olkkari, makkari, kylppäri ja keittiö).
6) Jatka tämän blogin kirjoittamista, se tekee hyvää sinun mielenterveydellesi!
7) Opettele menemään ajoissa nukkumaan ennen työpäivää.
No niin, siinä ne sitten ovat, mustaa valkoisella. Kirjoitin tämän siksi, että nyt kun olen kirjoittanut sn virallisesti nettiin kaiken kansan nähtäville, on minun pakko totella sitä.
Haluan saada elämäni takaisin raiteilleen.
Niin, elämäni kaipaa pikaisesti ryhdistäytymistä.
Teenkin siis listan asioista, jotka pitää tehdä (tai olen jo tehnyt) saadakseni elämäni parempaan kuntoon.
1) Irtisanoudu paskasta ja voimat vievästä työpaikasta. (Tehty eilen, mikä helpotus!)
2) Hommaa uusi tyopaikka saadaksesi rahaa. (Tehty: olen nyt töissä rakennustyömaalla maalaushommissa - ja palkka juoksee!)
3) Rupea AINA läpikäymään kotiin tulevat kirjeet.
4) Tee suursiivous viikonloppuna.
5) Jos ajatus suursiivouksesta masentaa liikaa, ota yksi huone kerrallaan käsittelyyn (olkkari, makkari, kylppäri ja keittiö).
6) Jatka tämän blogin kirjoittamista, se tekee hyvää sinun mielenterveydellesi!
7) Opettele menemään ajoissa nukkumaan ennen työpäivää.
No niin, siinä ne sitten ovat, mustaa valkoisella. Kirjoitin tämän siksi, että nyt kun olen kirjoittanut sn virallisesti nettiin kaiken kansan nähtäville, on minun pakko totella sitä.
Haluan saada elämäni takaisin raiteilleen.
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Haasteellista elämää, osa 2
HAASTE NUMBER TWO
Noniin, tässä siis toinen Anniinan antama haaste. Tällä kertaa homman nimi on seuraavan lainen:
Listaa asioista, jotka tuovat hyvää mieltä ja ihan sekalaisessa
järjestyksessä.
Haasteseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen
asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna
eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että he ovat saaneet
haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos
hänen bloginsa on julkinen). 1) Kissa, joka nukkuu yöt vieressä kerälle käpertyneenä.
2) Kaksi sateenkaarta päällekäin rankan sadepäivän keskellä.
3) Syvälliset keskustelut ystävien kanssa, joiden aikana oppii jotain uutta tästä henkilöstä.
4) Se, kun saa nauttia rauhassa hyvästä ruoasta, jonka on itse omin pikku kätösin väkertänyt.
5) Nauraminen niin pitkään, että ei saa happea ja vatsaan koskee.
6) Kadulla hyppelehtivä koiranpentu, joka leikkii hihnallaan.
7) Rentoutuminen saunassa oman rakkaan lähellä.
8) Tunne siitä, että elämä on loppujen lopuksi aika mukavaa ja että riittää omana itsenään.
9) Mökkeily. Odotan niin innolla, että pääsen taas mökille. Rakastan uimista, saunomista ja grillaamista.
10) Tieto siitä, että on saanut aikaiseksi jotain hyvää.
En jaksa erikseen haastaa ketään tällä kertaa, joten jokainen, joka tämän tekstin lukee, saa kokea itsensä haastetuksi. Toteuttaako lukija sitten haasteen, se on hänen oma päätöksensä.
Haasteellista elämää, osa 1
Olen siis saanut Anniinalta tässä blogihiljaisuuden aikana vallan kaksi haastetta. Parasta aloittaa kirjoittaminen siis niistä!
Haasteen idea on, että kertoo ensin 11 asiaa itsestään tai blogistaan, jonka jälkeen vastaa haastajan keksimiin kysymyksiin ja keksii lopuksi itse 11 kysymystä. Huhhuh, melkoinen urakka siis luvassa!
Tässäpä säännöt vielä lontoonkielellä:
RULES
- Each person must post eleven things about themselves on their blog
- Answer the questions the tagger has set for you, plus create eleven questions for the people you tag to answer
- Choose eleven people and link them in your point
- Go to their page and tell them
- No tag backs
- You legitimately have to tag
11 täysin randomia asiaa villakoirien kesyttäjästä / vinttikomerosta:
1) Olen ollut aivan kauhean stressaantunut viimeaikoina koulun loppurutistuken ja heti perään alkaneiden kesätöiden takia, joten vinttikomero on päässyt pölyttymään pahemman kerran.
2) Olen tästä todella pahoillani, toivottavasti kaikki ihmiset eivät ole kokonaan unohtaneet blogini olemassaoloa...
3) Olen tällä hetkellä onnellisempi parisuhteessani kuin olen ollut kolmeen vuoteen. Vihdoinkin ollaan saatu sovittua pelisäännöt, joiden mukaan molemmat voivat elää.
4) Olen aivan mahdoton herkkuperse ja tunnesyöppö. Varsinkin rankan työpäivän jälkeen roskaruoka ja suklaa himottavat aivan armottomasti. Katsoo nyt sitten, miten pahasti pyöristyn kesän aikan...
5) Minulla on jätkämäiset lihakset. Toisin sanoen ne kehittyvät helposti, eivätkä ole kauniin jänteviä ja pitkiä, vaan esim. reiteni ovat muhkuraiset lihaksien takia. Ihan vain sen takia, että lihakseni kehittyvät miesmäisiksi pallomuskeleiksi.
6) Olen teeskentelijä, eli toisin sanoen en juo kahvia. Rakastan teetä, irtoteitäkin kotoani löytyy kahtatoista eri sorttia.
7) Äskeisen taipumuksen takia minulla on varmaan aivan keltaiset hampaat kesän jälkeen. Juon siis paljon teetä työpaikallani, kahvin sijasta ja tee mustuttaa hampaita pahemmin kuin kahvi.
8) Minulla on todella tempperamenttinen narttukissa, jonka olen pelastanut kaverini kaverilta (hän olisi tapattanut kissan, ellen olisi ottanut sitä). Se tykkää herättää minut aamulla nuoleskelemalla nenänpäätäni ja nukkuu yöt vieressä pienellä kerällä. Toisaalta taas se saattaa purra ja iskeä kynnet kiinni jalkaan silkasta vittuuntuneisuudesta, jolloin joudun ärähtämään sille. Pidän Killistä juuri tuollaisena, en minä mitään nössykkää olisi halunnutkaan lemmikiksi.
9) Vinttikomero on pääkoppani sisältä pulppuavan ajatusoksennuksen tulos. Kirjoitan tänne siis kaikista pohdituttavista asioista, jotka sattuvat olemaan mielen päällä sillä hetkellä.
10) Rakastan huonoa huumoria, varsinkin kun olen väsynyt. Eräs vitsi, jolle hajosin aivan totaalisesti tässä yksi päivä oli tällainen:
"Hei kuule, tiedätsä mikä on än äm koo yy?"
"Eikös se ole nuorten miesten kristillinen yhdistys?"
"Joo, entäs sitten än än koo yy?"
"Nuorten naisten kristillinen yhdistys?"
"Aivan. No entäs äs ää än koo yy?"
"Öö... no tuota en kyllä tiedä."
"No se on tietenkin SÄNKY, BUAHHAHAHA!"
...ja näin saadaan villakoirien kesyttäjä melkeinpä putoamaan tuolilta :D
11) En osaa pitää viherkasveja hengissä. Juuri vähän aikaa sitten sain poikaystäväni mummulta kauniin ruukkukukan, joka on jo nyt aivan nuupahtanut. En vain ikinä muista kastella kukkia.
11 Anniinan kysymystä:
2) Millaisena näet itsesi 10 vuoden kuluttua? Missä olet, kenen kanssa, miksi?
- Realistinen kuva vai toivekuva? Noh, toivoisin olevani psykologian opettaja lukiossa ja eläväni omakotitalossa mieheni kanssa. Tosiasiassa tuskin on noin hyvä elämäntilanne vielä 28-vuotiaana, mutta saahan sitä unelmoida.
3) Mikä on sinulle maailman tärkein asia?
- Läheisyys. Läheisyydestä syntyy luottamus ja luottamuksesta syvälliset keskustelut. Syvällisistä keskusteluista puolestaan parempi käsitys siitä, millainen tämä läheinen ihminen oikeasti on. Ymmärryken valossa on taas helppo peilata itseään ja ymmärtää jotain syvemmin myös omasta itsestään.
4) Miten määrittelisit 'onnellisen' ihmisen? (Minkälainen on onnellinen ihminen?) Oletko itse sellainen?
- Onnellinen ihminen on sellainen, joka on saattanut kokea elämänsä aikana rankkojakin asioita, jotka ovat kasvattaneet häntä ihmisenä. Onnellinen ihminen osaa arvostaa sitä, mitä hänellä sillä hetkellä on. Tämän määritelmän mukaan itse olen onnellinen ihminen. Tosin en usko, että kukaan ihminen voi koskaan olla täysin tyytyväinen elämäänsä.
5) Jos sinun pitäisi valita unelmien elämä ilman puolisoa tai normaali arvaamaton elämä valitsemasi puolison kanssa, kumman ottaisit? Miksi?
- Ehdottomasti elämä puolison kanssa. En edes tiedä, millainen "unelmieni elämä" olisi ilman puolisoa, varmaankin melko sisällötöntä paskaa. Itse uskon, että rakkaudella pystyy voittamaan isotkin esteet, tästä on kokemusta mieheni kanssa ehkä liikaakin. Sitäpaitsi ennalta-arvattu ja helppo elämä olisi mielestäni puuduttavan tylsää.
6) Koulun turhin aine mielestäsi on/oli..?
- Hmm, nyt tuli paha kysymys. Mielestäni mikään aihe ei ole itsessään turha, sillä jokainen on kiinnostunut eri asioista. En siis vastaa kysymykseen turhuuden, vaan itselle sopimattomuuden pohjalta. Itselleni kaksi vaikeimpaa ainetta ovat olleet historia ja yhteiskuntaoppi.
7) Jos saisit muuttaa maailmassa yhen ainoan asian, mikä se olisi?
- Tahdoisin, että ihmisiltä katoaisi ylemmyydentunne. Juuri ylemmyydentunteen takia sodatkin käydään: koetaan, että toinen osapuoli on vähempiarvoinen ja että oman mielipiteen / asenteen / uskonnon / maan laajuuden takia saa vastapuolen henkilöitä tappaa vailla omantunnontuskia. Jos ihmisiltä puuttuisi ylemmyydentunne, ei ketään kusattaisi tai halveksittaisi, sillä kukaan ei kokisi olevansa parempi kuin toinen.
8) Elämäsi parhain hetki?
- Tjaa-a, tähän en kyllä osaa antaa yksiselitteistä vastausta, sillä näen elämäni jatkumona, joka muokkaa minua aina vain erilaiseksi ja kestävämmäksi ihmiseksi. Tämän vuoksi vastaan, että nykyhetki: on tärkeää arvostaa sitä, mitä tällä hetkellä on, eikä elää eilisessä.
9) Lempikappaleesi? Tuoko se jotain muistoja? Jos, niin mitä?
- Oijjoi, tähänkään en osaa antaa yksiselitteistä vastausta, sillä en tykkää pistää lempikappaleitani parhausjärkestykseen. Valitsen siis kappaleen, joka on minulle tärkeä siksi, että se tuo mieleen muistoja.
Ultra Bra on ollut koko elämäni ajan eräs minulle tärkeimpiä bändejä, olen suorastaan kasvanut siihen kiinni. Tämä kyseinen kappale tuo mieleeni muiston siitä, kuinka kuulimme siskoni kanssa paljon Ultra Bran sanoituksia väärin. Siskoni luuli pitkään, että kappaleessa lauletaan: "Tänään käytin valkoista maitoasi" ja ihmetteli, miksi pitää erikseen mainita, että maito on valkoista, sillä eikös se aina ole. Kappaleessahan siis oikeasti lauletaan: "Tänään käytin valkoista paitaasi". Vastaavia sanakommelluksia on muistoissani pilvin pimein.
10) Jos saisit valita lemmikin/lemmikkejä, mitä ottaisit, vai ottaisitko mitään?
- Ottaisin sen todella hellyttävän vankikarkurin Lemmikkiasemalta. Kävin siis ystäväni kanssa toissapäivänä ostamassa hänen rotilleen ruokaa ja huomasimme todella hellyttävän syyrialaisen hamsterin, joka yritti kaikin keinoin päästä pois häkistään.
11) Kerro 7 luonteenpiirrettäsi.
- Olen elämää ihmettelevä, pitkäpinnainen ja nauravainen ihminen, joka yrittää löytää asioista ensin valoisan puolen. Olen kuitenkin laiska ja huolimaton, mutta jos asia on itseäni kiinnostava, olen siihen täysillä uppoutuvaa sorttia.
Melko lailla yhtä randomit kysymykseni, kuin omat vastaukseni ovat olleet:
1) Määrittele rakkaus.
2) Jos joutuisit tilanteeseen, jossa joko sinut itsesi tai pieni tummaihoinen tyttö ammutaan, kumman antaisit kuolla? Rehellinen vastaus, kiitos, ja perustelut myös.
3) Mitä pelkäät eniten elämässä?
4) Oletko enemmän pessimisti, vai optimisti? Kuinka tämä näkyy elämässäsi?
5) Jos saisit säilyttää elämästäsi vain 3 muistoa, mitkä ne olisivat?
6) Mikä on paras asia suomalaisuudessa?
7) Entä huonoin asia?
8) Mitkä ovat parhaat ominaisuudet ystävässä?
9) Jos saisit vallan tehdä yhden asian, minkä tahansa asian, minkä tekisit?
10) Joudut luopumaan yhdestä aististasi. Mikä tämä aisti on ja miksi?
11) Tiivistä oma itsesi viiden sanan lauseeseen.
Siinäpäs olikin melko pitkä pätkä minun aivoituksiani. Haaste pamahtaa tällä kertaa Kikille, Tuppukylän pojalle, kahvilusikalle, Neolle ja Anniinalle. Perästä tulee tosiaan myöskin toinen haastepostaus, varokaa vain!
HAASTE NUMBER ONE
Haasteen idea on, että kertoo ensin 11 asiaa itsestään tai blogistaan, jonka jälkeen vastaa haastajan keksimiin kysymyksiin ja keksii lopuksi itse 11 kysymystä. Huhhuh, melkoinen urakka siis luvassa!
Tässäpä säännöt vielä lontoonkielellä:
RULES
- Each person must post eleven things about themselves on their blog
- Answer the questions the tagger has set for you, plus create eleven questions for the people you tag to answer
- Choose eleven people and link them in your point
- Go to their page and tell them
- No tag backs
- You legitimately have to tag
11 täysin randomia asiaa villakoirien kesyttäjästä / vinttikomerosta:
1) Olen ollut aivan kauhean stressaantunut viimeaikoina koulun loppurutistuken ja heti perään alkaneiden kesätöiden takia, joten vinttikomero on päässyt pölyttymään pahemman kerran.
2) Olen tästä todella pahoillani, toivottavasti kaikki ihmiset eivät ole kokonaan unohtaneet blogini olemassaoloa...
3) Olen tällä hetkellä onnellisempi parisuhteessani kuin olen ollut kolmeen vuoteen. Vihdoinkin ollaan saatu sovittua pelisäännöt, joiden mukaan molemmat voivat elää.
4) Olen aivan mahdoton herkkuperse ja tunnesyöppö. Varsinkin rankan työpäivän jälkeen roskaruoka ja suklaa himottavat aivan armottomasti. Katsoo nyt sitten, miten pahasti pyöristyn kesän aikan...
5) Minulla on jätkämäiset lihakset. Toisin sanoen ne kehittyvät helposti, eivätkä ole kauniin jänteviä ja pitkiä, vaan esim. reiteni ovat muhkuraiset lihaksien takia. Ihan vain sen takia, että lihakseni kehittyvät miesmäisiksi pallomuskeleiksi.
6) Olen teeskentelijä, eli toisin sanoen en juo kahvia. Rakastan teetä, irtoteitäkin kotoani löytyy kahtatoista eri sorttia.
7) Äskeisen taipumuksen takia minulla on varmaan aivan keltaiset hampaat kesän jälkeen. Juon siis paljon teetä työpaikallani, kahvin sijasta ja tee mustuttaa hampaita pahemmin kuin kahvi.
8) Minulla on todella tempperamenttinen narttukissa, jonka olen pelastanut kaverini kaverilta (hän olisi tapattanut kissan, ellen olisi ottanut sitä). Se tykkää herättää minut aamulla nuoleskelemalla nenänpäätäni ja nukkuu yöt vieressä pienellä kerällä. Toisaalta taas se saattaa purra ja iskeä kynnet kiinni jalkaan silkasta vittuuntuneisuudesta, jolloin joudun ärähtämään sille. Pidän Killistä juuri tuollaisena, en minä mitään nössykkää olisi halunnutkaan lemmikiksi.
9) Vinttikomero on pääkoppani sisältä pulppuavan ajatusoksennuksen tulos. Kirjoitan tänne siis kaikista pohdituttavista asioista, jotka sattuvat olemaan mielen päällä sillä hetkellä.
10) Rakastan huonoa huumoria, varsinkin kun olen väsynyt. Eräs vitsi, jolle hajosin aivan totaalisesti tässä yksi päivä oli tällainen:
"Hei kuule, tiedätsä mikä on än äm koo yy?"
"Eikös se ole nuorten miesten kristillinen yhdistys?"
"Joo, entäs sitten än än koo yy?"
"Nuorten naisten kristillinen yhdistys?"
"Aivan. No entäs äs ää än koo yy?"
"Öö... no tuota en kyllä tiedä."
"No se on tietenkin SÄNKY, BUAHHAHAHA!"
...ja näin saadaan villakoirien kesyttäjä melkeinpä putoamaan tuolilta :D
11) En osaa pitää viherkasveja hengissä. Juuri vähän aikaa sitten sain poikaystäväni mummulta kauniin ruukkukukan, joka on jo nyt aivan nuupahtanut. En vain ikinä muista kastella kukkia.
11 Anniinan kysymystä:
1) Jos saisit olla kuka vain 24 tuntia, kuka olisit ja miksi? Mitä tekisit?
- Hmm... olisin varmaankin jokin iso kissapeto. Haluaisi tuntea sen voimantunteen ja vapauden mennä miten tykkää.2) Millaisena näet itsesi 10 vuoden kuluttua? Missä olet, kenen kanssa, miksi?
- Realistinen kuva vai toivekuva? Noh, toivoisin olevani psykologian opettaja lukiossa ja eläväni omakotitalossa mieheni kanssa. Tosiasiassa tuskin on noin hyvä elämäntilanne vielä 28-vuotiaana, mutta saahan sitä unelmoida.
3) Mikä on sinulle maailman tärkein asia?
- Läheisyys. Läheisyydestä syntyy luottamus ja luottamuksesta syvälliset keskustelut. Syvällisistä keskusteluista puolestaan parempi käsitys siitä, millainen tämä läheinen ihminen oikeasti on. Ymmärryken valossa on taas helppo peilata itseään ja ymmärtää jotain syvemmin myös omasta itsestään.
4) Miten määrittelisit 'onnellisen' ihmisen? (Minkälainen on onnellinen ihminen?) Oletko itse sellainen?
- Onnellinen ihminen on sellainen, joka on saattanut kokea elämänsä aikana rankkojakin asioita, jotka ovat kasvattaneet häntä ihmisenä. Onnellinen ihminen osaa arvostaa sitä, mitä hänellä sillä hetkellä on. Tämän määritelmän mukaan itse olen onnellinen ihminen. Tosin en usko, että kukaan ihminen voi koskaan olla täysin tyytyväinen elämäänsä.
5) Jos sinun pitäisi valita unelmien elämä ilman puolisoa tai normaali arvaamaton elämä valitsemasi puolison kanssa, kumman ottaisit? Miksi?
- Ehdottomasti elämä puolison kanssa. En edes tiedä, millainen "unelmieni elämä" olisi ilman puolisoa, varmaankin melko sisällötöntä paskaa. Itse uskon, että rakkaudella pystyy voittamaan isotkin esteet, tästä on kokemusta mieheni kanssa ehkä liikaakin. Sitäpaitsi ennalta-arvattu ja helppo elämä olisi mielestäni puuduttavan tylsää.
6) Koulun turhin aine mielestäsi on/oli..?
- Hmm, nyt tuli paha kysymys. Mielestäni mikään aihe ei ole itsessään turha, sillä jokainen on kiinnostunut eri asioista. En siis vastaa kysymykseen turhuuden, vaan itselle sopimattomuuden pohjalta. Itselleni kaksi vaikeimpaa ainetta ovat olleet historia ja yhteiskuntaoppi.
7) Jos saisit muuttaa maailmassa yhen ainoan asian, mikä se olisi?
- Tahdoisin, että ihmisiltä katoaisi ylemmyydentunne. Juuri ylemmyydentunteen takia sodatkin käydään: koetaan, että toinen osapuoli on vähempiarvoinen ja että oman mielipiteen / asenteen / uskonnon / maan laajuuden takia saa vastapuolen henkilöitä tappaa vailla omantunnontuskia. Jos ihmisiltä puuttuisi ylemmyydentunne, ei ketään kusattaisi tai halveksittaisi, sillä kukaan ei kokisi olevansa parempi kuin toinen.
8) Elämäsi parhain hetki?
- Tjaa-a, tähän en kyllä osaa antaa yksiselitteistä vastausta, sillä näen elämäni jatkumona, joka muokkaa minua aina vain erilaiseksi ja kestävämmäksi ihmiseksi. Tämän vuoksi vastaan, että nykyhetki: on tärkeää arvostaa sitä, mitä tällä hetkellä on, eikä elää eilisessä.
9) Lempikappaleesi? Tuoko se jotain muistoja? Jos, niin mitä?
- Oijjoi, tähänkään en osaa antaa yksiselitteistä vastausta, sillä en tykkää pistää lempikappaleitani parhausjärkestykseen. Valitsen siis kappaleen, joka on minulle tärkeä siksi, että se tuo mieleen muistoja.
10) Jos saisit valita lemmikin/lemmikkejä, mitä ottaisit, vai ottaisitko mitään?
- Ottaisin sen todella hellyttävän vankikarkurin Lemmikkiasemalta. Kävin siis ystäväni kanssa toissapäivänä ostamassa hänen rotilleen ruokaa ja huomasimme todella hellyttävän syyrialaisen hamsterin, joka yritti kaikin keinoin päästä pois häkistään.
11) Kerro 7 luonteenpiirrettäsi.
- Olen elämää ihmettelevä, pitkäpinnainen ja nauravainen ihminen, joka yrittää löytää asioista ensin valoisan puolen. Olen kuitenkin laiska ja huolimaton, mutta jos asia on itseäni kiinnostava, olen siihen täysillä uppoutuvaa sorttia.
Melko lailla yhtä randomit kysymykseni, kuin omat vastaukseni ovat olleet:
1) Määrittele rakkaus.
2) Jos joutuisit tilanteeseen, jossa joko sinut itsesi tai pieni tummaihoinen tyttö ammutaan, kumman antaisit kuolla? Rehellinen vastaus, kiitos, ja perustelut myös.
3) Mitä pelkäät eniten elämässä?
4) Oletko enemmän pessimisti, vai optimisti? Kuinka tämä näkyy elämässäsi?
5) Jos saisit säilyttää elämästäsi vain 3 muistoa, mitkä ne olisivat?
6) Mikä on paras asia suomalaisuudessa?
7) Entä huonoin asia?
8) Mitkä ovat parhaat ominaisuudet ystävässä?
9) Jos saisit vallan tehdä yhden asian, minkä tahansa asian, minkä tekisit?
10) Joudut luopumaan yhdestä aististasi. Mikä tämä aisti on ja miksi?
11) Tiivistä oma itsesi viiden sanan lauseeseen.
Siinäpäs olikin melko pitkä pätkä minun aivoituksiani. Haaste pamahtaa tällä kertaa Kikille, Tuppukylän pojalle, kahvilusikalle, Neolle ja Anniinalle. Perästä tulee tosiaan myöskin toinen haastepostaus, varokaa vain!
lauantai 16. kesäkuuta 2012
Heräilyä kesäunilta
Huhhuh, miten valtaisa blogihiljaisuus on ollut. Ei, en ole kuollut tai mitään, olen vain ollut kammottavan kiireinen.
Olen siis tosiaan kesätöissä kahdeksasta neljään viitenä päivänä viikosta ja tuntuu, etten oikein jaksa enää töiden jälkeen puristaa aivoistani yhtään ajatusta kirjoitettuun muotoon. Nyt lupaan kuitenkin ryhdistäytyä ja aloittaa tänne kirjoittamisen uudestaan.
Ihan vain mielenkiinnosta, mistä aiheesta haluaisitte postauksen? :)
Olen siis tosiaan kesätöissä kahdeksasta neljään viitenä päivänä viikosta ja tuntuu, etten oikein jaksa enää töiden jälkeen puristaa aivoistani yhtään ajatusta kirjoitettuun muotoon. Nyt lupaan kuitenkin ryhdistäytyä ja aloittaa tänne kirjoittamisen uudestaan.
Ihan vain mielenkiinnosta, mistä aiheesta haluaisitte postauksen? :)
maanantai 21. toukokuuta 2012
Hyväksymisen vaikeus
Olen koko tämän suhteemme ajan viettänyt epävarmuuden, itseinhon ja pelon kyllästämää matkaa tähän pisteeseen. Tai oikeastaan koko elämäni ajan, jos tarkemmin ajattelen.
Siinä, missä kaikki kaverit ihailivat ulkonäöllisiä asioita, kuten "ei luoja miten kuuma perse!", minä en ymmärtänyt sellaisten asioiden päälle. Mitä upeaa ja kuumaa jossain takapuolessa muka voi olla? Osaan tunnistaa kauneuden tai komeuden, mutten ajatella ketään seksuaalisesti haluttavana. Tuo oli kai ensimmäinen merkki siitä, millainen todellisuudessa olen.
Olen aseksuaali.
Itseasiassa heteroromanttinen aseksuaali, eli olen kiinnostunut miehistä.
Tarkalleen ottaen en ole enää edes varma, olenko täysin heteroromanttinenkaan: voisin kuvitella ihastuvani tyttöön (olen aina voinut), mutta niin ei ole vain koskaan tapahtunut. Saatan siis jossain vaiheessa huomata olevani biromanttinen.
Kaipaan läheisyyttä ja rakkautta, mutta en tarvitse/halua elämääni seksiä. En ole koskaan sitä kaivannutkaan. Minä osaan ihastua ja rakastua siinä missä muutkin, en vain osaa haluta ketään seksuaalisesti. Aseksuaalisuus on seksuaalinen suuntaus siinä missä homous, heterous tai biseksuaalisuuskin.
Tavallaan on helpottavaa saada vihdoin ajatella, ettei minussa ole sittenkään mitään vikaa, että olen vain tällainen luonnostani. Ettei enää tarvitse ruoskia itseään siitä, ettei kykene haluamaan tai nauttimaan jostain niin itsestäänselvästä asiasta kuin seksi.
Mutta samalla toinen puoli minusta häpeää, pelkää ja ahdistuu.
Tuntuu tavallaan liiankin helpolta ajatella olevansa aseksuaali vuosien itseinhon, masistelun ja syyllisyydentunteen jälkeen. Näin suuri helpotuksen tunne pelottaa.
Toinen asia, mikä tuntuu pahalta, on asian lopullisuus: myöntämällä aseksuaalisuuteni hyväksyn samalla, etten luultavasti tule koskaan tästä muuttumaan. Ja että olen erilainen.
On niin helppoa ajatella olevansa viallinen, rikkonainen, kieroon kasvanut. Ihan vain sen takia, ettei noudata nykyisen yhteiskunnan normeja. Tuntuu, kuin minulla ei olisi oikeutta helpottuneisuuden tunteeseen: että minun täytyy löytää joku "järkevä" perustelu ongelmilleni.
Todellisuudessa tunnistan itseni täysin aseksuaalisuuden kuvauksesta. Tällä sivustolla on paljon tietoa aseksuaalisuudesta ja sivusto on auttanut ainakin itseäni huomattavasti.
Tekstini Avautuminen laittoi vihdoin ja viimein pyörät pyörimään päässäni ja hyväksymisen prosessi (jota olen mielessäni pyöritellyt pitkän kolmen vuoden seurustelumme ajan) on vihdoin saanut alkunsa.
Ehkä minäkin saan vihdoin tuntea itseni kokonaiseksi, ehjäksi omaksi itsekseni.
Aion tästä eteenpäin vaieta seksuaalisuudestani, halusin vain jakaa tämän viimeisimmän käänteen pohdinnoissani teidän kanssanne. Saatan perustaa toisen, aseksuaalisuuttani käsittelevän blogin, kuka tietää? Mutta tämä blogi sisältää ajatuksiani elämästä yleisesti, eikä ole vain seksuaalisuus-ongelmieni purkupaikka.
Siinä, missä kaikki kaverit ihailivat ulkonäöllisiä asioita, kuten "ei luoja miten kuuma perse!", minä en ymmärtänyt sellaisten asioiden päälle. Mitä upeaa ja kuumaa jossain takapuolessa muka voi olla? Osaan tunnistaa kauneuden tai komeuden, mutten ajatella ketään seksuaalisesti haluttavana. Tuo oli kai ensimmäinen merkki siitä, millainen todellisuudessa olen.
Olen aseksuaali.
Itseasiassa heteroromanttinen aseksuaali, eli olen kiinnostunut miehistä.
Tarkalleen ottaen en ole enää edes varma, olenko täysin heteroromanttinenkaan: voisin kuvitella ihastuvani tyttöön (olen aina voinut), mutta niin ei ole vain koskaan tapahtunut. Saatan siis jossain vaiheessa huomata olevani biromanttinen.
Kaipaan läheisyyttä ja rakkautta, mutta en tarvitse/halua elämääni seksiä. En ole koskaan sitä kaivannutkaan. Minä osaan ihastua ja rakastua siinä missä muutkin, en vain osaa haluta ketään seksuaalisesti. Aseksuaalisuus on seksuaalinen suuntaus siinä missä homous, heterous tai biseksuaalisuuskin.
Tavallaan on helpottavaa saada vihdoin ajatella, ettei minussa ole sittenkään mitään vikaa, että olen vain tällainen luonnostani. Ettei enää tarvitse ruoskia itseään siitä, ettei kykene haluamaan tai nauttimaan jostain niin itsestäänselvästä asiasta kuin seksi.
Mutta samalla toinen puoli minusta häpeää, pelkää ja ahdistuu.
Tuntuu tavallaan liiankin helpolta ajatella olevansa aseksuaali vuosien itseinhon, masistelun ja syyllisyydentunteen jälkeen. Näin suuri helpotuksen tunne pelottaa.
Toinen asia, mikä tuntuu pahalta, on asian lopullisuus: myöntämällä aseksuaalisuuteni hyväksyn samalla, etten luultavasti tule koskaan tästä muuttumaan. Ja että olen erilainen.
On niin helppoa ajatella olevansa viallinen, rikkonainen, kieroon kasvanut. Ihan vain sen takia, ettei noudata nykyisen yhteiskunnan normeja. Tuntuu, kuin minulla ei olisi oikeutta helpottuneisuuden tunteeseen: että minun täytyy löytää joku "järkevä" perustelu ongelmilleni.
Todellisuudessa tunnistan itseni täysin aseksuaalisuuden kuvauksesta. Tällä sivustolla on paljon tietoa aseksuaalisuudesta ja sivusto on auttanut ainakin itseäni huomattavasti.
Tekstini Avautuminen laittoi vihdoin ja viimein pyörät pyörimään päässäni ja hyväksymisen prosessi (jota olen mielessäni pyöritellyt pitkän kolmen vuoden seurustelumme ajan) on vihdoin saanut alkunsa.
Ehkä minäkin saan vihdoin tuntea itseni kokonaiseksi, ehjäksi omaksi itsekseni.Aion tästä eteenpäin vaieta seksuaalisuudestani, halusin vain jakaa tämän viimeisimmän käänteen pohdinnoissani teidän kanssanne. Saatan perustaa toisen, aseksuaalisuuttani käsittelevän blogin, kuka tietää? Mutta tämä blogi sisältää ajatuksiani elämästä yleisesti, eikä ole vain seksuaalisuus-ongelmieni purkupaikka.
lauantai 19. toukokuuta 2012
Helpotus
Aivojen tuulettaminen,
niiden syvien ja tummien kohtien tutkiskelu tekee tosiaan hyvää aina silloin tällöin.
Jo nyt tuntuu siltä,
että on helpompaa hengittää.
Ehkä niillä asioilla on taipumus järjestyä... Ainakin toivon niin.
niiden syvien ja tummien kohtien tutkiskelu tekee tosiaan hyvää aina silloin tällöin.
Jo nyt tuntuu siltä,
että on helpompaa hengittää.
Ehkä niillä asioilla on taipumus järjestyä... Ainakin toivon niin.
Avautuminen
Haluan avautua tällä hetkellä ehkä suurimmasta ongelmasta elämässäni. En ole lainkaan varma, tulenko julkaisemaan tätä kirjoitusta - minun täytyy vain päästä nyt purkamaan ajatuksiani tekstin muotoon.
Ystäväni, jotka tätä blogia luette: joko lopettakaa lukeminen tähän paikkaan tai älkää tuomitko minua, älkääkä myöskään poikaystävääni asian takia. Pyydän, rukoilen, toivon ja oletan, että ymmärrätte. Ja että osaatte pitää turpanne kiinni asian tiimoilta (olenhan kuitenkin luottanut teihin sen verran, että olen paljastanut blogini teille ja painottanut teille kaikille, etten aio sensuroida blogini sisältöä teidän takianne).
No niin,
hengitän kerran syvään ja kirjoitan sen tähän.
Pelkään olevani aseksuaali.
Nyt se on sitten sanottu ääneen, nostettu kissa pöydälle.
Kuinka kauhean tieteelliseltä ja kylmältä tuo sana korviini kuulostaakaan. Pelottavalta, lokeroivalta, vieraalta, kaikin tavoin kummalliselta.
Aseksuaali.
Olen ollut kolme vuotta parisuhteessa henkilön kanssa, jota rakastan suuresti, enkä voisi enää kuvitella seurustelevani kenenkään muun kuin hänen kanssaan. Suhteemme olisi luultavasti täydellinen, ellei taka-alalla kokoajan kaihertaisi sama vanha ongelmamme: minun puutteellisuuteni, viallisuuteni, vammaisuuteni (ainakin siltä se minusta on pitkälti jo tuntunut).
En nauti seksistä, en vaikka kuinka yrittäisin. Eikä se sinäänsä tunnu pahaltakaan: se vain ei tunnu missään. Ne kerrat, joina se on oikeasti tuntunut jollekin voi laskea yhden käden sormilla. Ja koska en nauti seksistä, en myöskään halua sitä.
Olen lopen kyllästynyt siihen, että yritän ja joudun aina vain pettymään itseeni. Siksi olen jo hyväksynyt sen, etten välttämättä korjaannu tästä mihinkään ja lopettanut yrittämisenkin melkein kokonaan.
En siis tosiaan koe seksuaalista halua,
tai jos joskus harvoin koen, se on hyvin lyhyen aikaa ja hyvin heikko tuntemus.
Onko siis mikään ihme, ettei kehoni kykene nauttimaan asiasta, joka on suurimmalle osalle ihmisiä täysi itsestäänselvyys?
En myöskään osaa ajatella minkäänlaista kehoa tai tilannetta kiihottavana.
Olen tosiaan lueskellut erilaisia nettisivuja aseksuaalisuuden tiimoilta ja kertomukset kuulostavat hieman liiankin tutuilta minun korviini.
Olisihan se helpottavaa todeta, ettei minussa ole mitään vikaa: minä vain satun olemaan aseksuaalinen ihminen, kykenemätön seksuaaliseen halukkuutteen ja sen kautta seksistä nauttimiseen. Ei tarvitsisi huolehtia olevansa jollain tavalla viallinen,
että minussa on rakennevika,
että tarvitsen korjausta.
Suurin asia, joka minua huolestuttaa, on poikaystäväni. Hän on ollut niin pitkäpinnainen ja herttainen tämän ongelmani suhteen, yrittänyt hillitä halunsa minun takiani. Hän on yrittänyt parhaansa, valanut minuun uskoa ja uskallusta luottaa itseeni ja onnistumiseeni, saanut minut yrittämään hänen vuokseen,
pettyäkseni vain jälleen kerran.
Tämän täytyy olla yhtä helvettiä hänelle. Olen niin pahoillani, että niin ihana ihminen on joutunut tällaiseen tilanteeseen.
Minua pelottaa se, mitä meidän suhteellemme tapahtuu, jos en ole ikinä, IKINÄ kykeneväinen tyydyttämään hänen halujaan?
Rakastan häntä niin paljon, en halua menettää häntä tällaisen asian vuoksi!
Kokoajan tätä tekstiä kirjoittaessani olen tuntenut häpeää. Tekisi mieli vain kumittaa koko vuodatus, sillä pelkään katuvani sen julkaisua pahasti.
Pelkään, että ihmiset tuomitsevat minut, pitävät minua outona ja halveksittavana yksilönä,
kelvottomana kaikin puolin.
Toisaalta,
mitä hävettävää tässä loppujen lopuksi on?
Jos tosiaan olen aseksuaali, en voi itse asialle mitään, vaan se on yksi ominaisuuksistani ja joudun opettelemaan elämään sen kanssa siinä missä pisamien tai hymykuopankin.
Mikä minut sitten pistää niin hämilleen, haluamaan piilottaa asian unohduksiin?
Se, että tätä tekstiä kirjoittaessani joudun myöntämään itselleni olevani nykyisten ihmiskäsitysten vastainen, viallinen olento. Ettei elämäni olekaan niin onnellista ja helppoa kuin yleensä oletettaisiin. Lisäksi aihe on tabu: siitä kuulee hyvin harvoin.
Kenellä nuorella ihmisellä muka nyt olisi tällaisia ongelmia?
Olen taas niin hukassa itseni kanssa.
Samalla tunnen vihaa koko valtiota kohtaan: Miksi ihmeessä tämä seksillä ylen määrin kyllästetty kulttuuri saa minut tuntemaan itseni vialliseksi vain, koska en noudata sen normeja?
Kertokaa mielipiteitä, heränneitä ajatuksia sun muuta. En halua julkistaa tätä avautumista turhan päiten. Varsinkin samankaltaiset kokemukset olisivat enemmän kuin tervetulleita.
Ystäväni, jotka tätä blogia luette: joko lopettakaa lukeminen tähän paikkaan tai älkää tuomitko minua, älkääkä myöskään poikaystävääni asian takia. Pyydän, rukoilen, toivon ja oletan, että ymmärrätte. Ja että osaatte pitää turpanne kiinni asian tiimoilta (olenhan kuitenkin luottanut teihin sen verran, että olen paljastanut blogini teille ja painottanut teille kaikille, etten aio sensuroida blogini sisältöä teidän takianne).
No niin,
hengitän kerran syvään ja kirjoitan sen tähän.
Pelkään olevani aseksuaali.
Nyt se on sitten sanottu ääneen, nostettu kissa pöydälle.
Kuinka kauhean tieteelliseltä ja kylmältä tuo sana korviini kuulostaakaan. Pelottavalta, lokeroivalta, vieraalta, kaikin tavoin kummalliselta.
Aseksuaali.
Olen ollut kolme vuotta parisuhteessa henkilön kanssa, jota rakastan suuresti, enkä voisi enää kuvitella seurustelevani kenenkään muun kuin hänen kanssaan. Suhteemme olisi luultavasti täydellinen, ellei taka-alalla kokoajan kaihertaisi sama vanha ongelmamme: minun puutteellisuuteni, viallisuuteni, vammaisuuteni (ainakin siltä se minusta on pitkälti jo tuntunut).
En nauti seksistä, en vaikka kuinka yrittäisin. Eikä se sinäänsä tunnu pahaltakaan: se vain ei tunnu missään. Ne kerrat, joina se on oikeasti tuntunut jollekin voi laskea yhden käden sormilla. Ja koska en nauti seksistä, en myöskään halua sitä.
Olen lopen kyllästynyt siihen, että yritän ja joudun aina vain pettymään itseeni. Siksi olen jo hyväksynyt sen, etten välttämättä korjaannu tästä mihinkään ja lopettanut yrittämisenkin melkein kokonaan.
En siis tosiaan koe seksuaalista halua,
tai jos joskus harvoin koen, se on hyvin lyhyen aikaa ja hyvin heikko tuntemus.
Onko siis mikään ihme, ettei kehoni kykene nauttimaan asiasta, joka on suurimmalle osalle ihmisiä täysi itsestäänselvyys?
En myöskään osaa ajatella minkäänlaista kehoa tai tilannetta kiihottavana.
Olen tosiaan lueskellut erilaisia nettisivuja aseksuaalisuuden tiimoilta ja kertomukset kuulostavat hieman liiankin tutuilta minun korviini.
Olisihan se helpottavaa todeta, ettei minussa ole mitään vikaa: minä vain satun olemaan aseksuaalinen ihminen, kykenemätön seksuaaliseen halukkuutteen ja sen kautta seksistä nauttimiseen. Ei tarvitsisi huolehtia olevansa jollain tavalla viallinen,
että minussa on rakennevika,
että tarvitsen korjausta.
Suurin asia, joka minua huolestuttaa, on poikaystäväni. Hän on ollut niin pitkäpinnainen ja herttainen tämän ongelmani suhteen, yrittänyt hillitä halunsa minun takiani. Hän on yrittänyt parhaansa, valanut minuun uskoa ja uskallusta luottaa itseeni ja onnistumiseeni, saanut minut yrittämään hänen vuokseen,
pettyäkseni vain jälleen kerran.
Tämän täytyy olla yhtä helvettiä hänelle. Olen niin pahoillani, että niin ihana ihminen on joutunut tällaiseen tilanteeseen.
Minua pelottaa se, mitä meidän suhteellemme tapahtuu, jos en ole ikinä, IKINÄ kykeneväinen tyydyttämään hänen halujaan?
Rakastan häntä niin paljon, en halua menettää häntä tällaisen asian vuoksi!
Kokoajan tätä tekstiä kirjoittaessani olen tuntenut häpeää. Tekisi mieli vain kumittaa koko vuodatus, sillä pelkään katuvani sen julkaisua pahasti.
Pelkään, että ihmiset tuomitsevat minut, pitävät minua outona ja halveksittavana yksilönä,
kelvottomana kaikin puolin.
Toisaalta,
mitä hävettävää tässä loppujen lopuksi on?
Jos tosiaan olen aseksuaali, en voi itse asialle mitään, vaan se on yksi ominaisuuksistani ja joudun opettelemaan elämään sen kanssa siinä missä pisamien tai hymykuopankin.
Mikä minut sitten pistää niin hämilleen, haluamaan piilottaa asian unohduksiin?
Se, että tätä tekstiä kirjoittaessani joudun myöntämään itselleni olevani nykyisten ihmiskäsitysten vastainen, viallinen olento. Ettei elämäni olekaan niin onnellista ja helppoa kuin yleensä oletettaisiin. Lisäksi aihe on tabu: siitä kuulee hyvin harvoin.
Kenellä nuorella ihmisellä muka nyt olisi tällaisia ongelmia?
Olen taas niin hukassa itseni kanssa.
Samalla tunnen vihaa koko valtiota kohtaan: Miksi ihmeessä tämä seksillä ylen määrin kyllästetty kulttuuri saa minut tuntemaan itseni vialliseksi vain, koska en noudata sen normeja?
Kertokaa mielipiteitä, heränneitä ajatuksia sun muuta. En halua julkistaa tätä avautumista turhan päiten. Varsinkin samankaltaiset kokemukset olisivat enemmän kuin tervetulleita.
perjantai 18. toukokuuta 2012
"Se on kaunis mies, sillä on usvainen pää"
On se ihana, kutkuttava, hiljainen ja pörheä tunne
olla hetken ajan täysin rauhoittunut ja onnellinen.
Antaa aivojen muodostaa ajatuksia,
yhtä sumuisia ja tavoittamattomia kuin pilvet
ja päästää ne lipumaan pois omia aikojaan,
keskittymättä sen kummemmin yhteenkään niistä.
Nollata oman kehon aktiivisuustaso,
kääriytyä pehmeisiin, miellyttäviin vaatteisiin,
kuunnella hyvää musiikkia,
juoda pannullinen mustikkateetä,
katsella kevättä ikkunan takana,
hymyillä itsekseen,
niin, hymyillä niin maailmalle kehon ulkopuolella
kuin mielen sisälläkin.
Tänään en aio huolehtia mistään,
tänään olen itsekseni itseni kanssa
ja nautin siitä seurasta täysin rinnoin.
Tämä miniloma tuli tosiaankin tarpeeseen ennen viimeistä rutistusta: koeviikkoa. Seitsemän aineen jakso: liian pitkää matikkaa, tappavan tylsää ja pitkää saksaa sekä kaikkia muita mukavia kavereita...
Nääh, enpä taida siltikän jaksaa stressata - asioilla on taipumus järjestyä joka tapauksessa. Sitä paitsi saan olla jo nyt ylpeä itsestäni psykologian ällän johdosta. (Hah, siitäs saitte kaikki te, jotka sanoitte, ettei kakkosen keväällä ja ilman kertauskurssia voi menestyä niin vaativassa aineessa!) Oli se aikakin saada jotain ylpeyden aihetta tähän elämään!
Jos sitä jaksaisi vielä lenkille raahautua (kotini lähellä on ihana luonnonsuojelualue), jonka jälkeen lämmittäisin saunan itselleni, olisi päivä aivan täydellinen.
Tjaa, mitäs sitä turhaan edes tuommoisia etukäteen suunnittelemaan: tämä päivä saa virrata täysin omalla painollaan. Hyvää vaihtelua aikataulutetun arjen keskellä, suosittelen kaikille!
olla hetken ajan täysin rauhoittunut ja onnellinen.
Antaa aivojen muodostaa ajatuksia,
yhtä sumuisia ja tavoittamattomia kuin pilvet
ja päästää ne lipumaan pois omia aikojaan,
keskittymättä sen kummemmin yhteenkään niistä.
Nollata oman kehon aktiivisuustaso,
kääriytyä pehmeisiin, miellyttäviin vaatteisiin,
kuunnella hyvää musiikkia,
juoda pannullinen mustikkateetä,
katsella kevättä ikkunan takana,
hymyillä itsekseen,
niin, hymyillä niin maailmalle kehon ulkopuolella
kuin mielen sisälläkin.
Tänään en aio huolehtia mistään,
tänään olen itsekseni itseni kanssa
ja nautin siitä seurasta täysin rinnoin.
Tämä miniloma tuli tosiaankin tarpeeseen ennen viimeistä rutistusta: koeviikkoa. Seitsemän aineen jakso: liian pitkää matikkaa, tappavan tylsää ja pitkää saksaa sekä kaikkia muita mukavia kavereita...
Nääh, enpä taida siltikän jaksaa stressata - asioilla on taipumus järjestyä joka tapauksessa. Sitä paitsi saan olla jo nyt ylpeä itsestäni psykologian ällän johdosta. (Hah, siitäs saitte kaikki te, jotka sanoitte, ettei kakkosen keväällä ja ilman kertauskurssia voi menestyä niin vaativassa aineessa!) Oli se aikakin saada jotain ylpeyden aihetta tähän elämään!
Jos sitä jaksaisi vielä lenkille raahautua (kotini lähellä on ihana luonnonsuojelualue), jonka jälkeen lämmittäisin saunan itselleni, olisi päivä aivan täydellinen.
Tjaa, mitäs sitä turhaan edes tuommoisia etukäteen suunnittelemaan: tämä päivä saa virrata täysin omalla painollaan. Hyvää vaihtelua aikataulutetun arjen keskellä, suosittelen kaikille!
lauantai 12. toukokuuta 2012
Kaunis, vahva nainen
Maha on liian löllykkä, lihakseton tai lihaksikas;
rinnat säälittävän pienet, liian isot, roikkuvat, huonon malliset tai nännit ovat rumat;
hiukset roikkuvat elottomina kasvojen ympärillä, ovat väärän väriset tai paksuiset;
iho kukkii, on kuiva, öljyinen, punoittava, kalpea tai siinä on luomia, pisamia tai muita kauheita kauneusvirheitä;
jalat ovat liian lyhyet, väärät, pullukat tai polvet kuin kaksi isoa palloa hammastikkujen välissä;
perse roikkuu, on iso, luiseva tai selluliittinen;
silmät ovat liian pienet, suuret, punoittavat, väärän muotoiset tai ruman väriset;
ripset liian lyhyet, ohuet, tai suorat;
luomet liian raskaat, lyhyet, ryppyiset tai öljyiset;
nenä liian kapea, leveä, pysty tai lättänä
ja huuletkin liian viivamaiset tai täyteläiset
suumme ollessa turhan kapea tai leveä.
Isku, survaisu, viilto, muserrus!
Näin kylmästi me naiset viipaloimme kehomme osiin ja tarkastelemme sitä kuin lihaklönttiä kaupan tiskillä. Me huomioimme kaikki virheet, emmekä anna tarpeeksi huomiota asioille, jotka ovat kauniita kehoissamme.
Sitä paitsi,
mikä edes on kaunis keho?
Jokaisella on oma kauneusihanteensa (toiset jumaloivat langanlaihaa kehoa siinä missä toiset - kuten minä - pelkäävät sen rikkoutumista luurangon kävellessä kadulla vastaan), eikä kukaan ole koskaan täysin tyytyväinen itseensä.
Pyydänkin siis, että voisimme kaikki antaa omalle yksilölliselle kehollemme edes hieman armoa ja arvostusta: se on kuitenkin ensimmäinen ja viimeinen, jonka sisällä tätä matkaa taitamme.
Smile, beautiful! I've never seen a smiling face that was not beautiful.
...tiedän, että aihe on melko pitkälti loppuun kulutettu, mutta olen vain niin lopen kyllästynyt tähän iänikuiseen "olen niin ruma"-vikinään. C'mon, elämä on muutenkin tarpeeksi hankalaa!
rinnat säälittävän pienet, liian isot, roikkuvat, huonon malliset tai nännit ovat rumat;
hiukset roikkuvat elottomina kasvojen ympärillä, ovat väärän väriset tai paksuiset;
iho kukkii, on kuiva, öljyinen, punoittava, kalpea tai siinä on luomia, pisamia tai muita kauheita kauneusvirheitä;
jalat ovat liian lyhyet, väärät, pullukat tai polvet kuin kaksi isoa palloa hammastikkujen välissä;
perse roikkuu, on iso, luiseva tai selluliittinen;
silmät ovat liian pienet, suuret, punoittavat, väärän muotoiset tai ruman väriset;
ripset liian lyhyet, ohuet, tai suorat;
luomet liian raskaat, lyhyet, ryppyiset tai öljyiset;
nenä liian kapea, leveä, pysty tai lättänä
ja huuletkin liian viivamaiset tai täyteläiset
suumme ollessa turhan kapea tai leveä.
Isku, survaisu, viilto, muserrus!
Näin kylmästi me naiset viipaloimme kehomme osiin ja tarkastelemme sitä kuin lihaklönttiä kaupan tiskillä. Me huomioimme kaikki virheet, emmekä anna tarpeeksi huomiota asioille, jotka ovat kauniita kehoissamme.
Sitä paitsi,
mikä edes on kaunis keho?
Jokaisella on oma kauneusihanteensa (toiset jumaloivat langanlaihaa kehoa siinä missä toiset - kuten minä - pelkäävät sen rikkoutumista luurangon kävellessä kadulla vastaan), eikä kukaan ole koskaan täysin tyytyväinen itseensä.
Pyydänkin siis, että voisimme kaikki antaa omalle yksilölliselle kehollemme edes hieman armoa ja arvostusta: se on kuitenkin ensimmäinen ja viimeinen, jonka sisällä tätä matkaa taitamme.
Smile, beautiful! I've never seen a smiling face that was not beautiful.
...tiedän, että aihe on melko pitkälti loppuun kulutettu, mutta olen vain niin lopen kyllästynyt tähän iänikuiseen "olen niin ruma"-vikinään. C'mon, elämä on muutenkin tarpeeksi hankalaa!
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Rakkautta on...
- istua hiljaa kahvilla sormet yhteen liitettyinä tietäen, ettei sanoja tarvita.
- soittaa aamulla puhelu vain varmistaakseen, että rakas on saanut raahattua takamuksensa ylös sängyn uumenista.
- nojautua hänen rintakehäänsä vasten saunassa, löylyjen rentouttaessa kehoa ja mieltä.
- kysyä itseltään: "Miksi minä rakastan häntä?" ja saada vastaukseksi vain "Siksi, että rakastan."
- tietää, että pääsee käpertymään kainalon turvaan vain kahdella sanalla: "Ota viekkuun"
- ostaa jääkaappiin tölkillinen maitoa, vaikkei itse sitä juokaan.
- voida uskoutua toiselle kaikista elämän asioista.
- keskustella välillä tiukkaankin sävyyn suhteen epäkohdista, mutta tietää aina, että asiat korjautuvat kuitenkin.
- hieroa toisen kipeytynyttä selkää, vaikka omia hartioita särkisi.
- valittaa saavansa lämpöhalvauksen saman peiton alla, mutta kuitenkin haluta nukkua kiinni toisen kehossa.
"The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return" <3
tiistai 8. toukokuuta 2012
Sokeana hetkenä
Kaunis,
vahva,
kiltti,
aina läsnä,
luotettava,
hyvä ihminen.
Niin, tietenkin minä olen noita kaikkia
...mutta entäs sitten kun tekisi mieli välillä olla heikko ja antaa itsensä vain romahtaa,
käpertyä kasaan
odottamaan
jotakuta muuta vahvaksi?
Jos on vain niin totaalisen loppuunpalanut, ettei saa enää edes kunnollisia blogitekstejä aikaiseksi?
vahva,
kiltti,
aina läsnä,
luotettava,
hyvä ihminen.
Niin, tietenkin minä olen noita kaikkia
...mutta entäs sitten kun tekisi mieli välillä olla heikko ja antaa itsensä vain romahtaa,
käpertyä kasaan
odottamaan
jotakuta muuta vahvaksi?
Jos on vain niin totaalisen loppuunpalanut, ettei saa enää edes kunnollisia blogitekstejä aikaiseksi?
lauantai 5. toukokuuta 2012
Elämänlanka solmussa
Pyydän heti kättelyssä anteeksi pitkähköksi venähtänyttä blogihiljaisuuttani - elämäni on viimepäivinä ollut sellaista, ettei vain jotenkin ole osannut laittaa ajatuksiaan sanojen muotoon. Nyt yritän sitä kuitenkin.
Kenellä on vastuu ja oikeus päättää toisen olennon elämästä?
Onko armeliaampaa päästää rakas lemmikki paremmille juustomaille silloin, kun se ei vielä ole kovissa tuskissa?
Näiden kysymysten parissa olen nämä viimeiset päivät painiskellut.
Minun 2,5v rotallani on suuri, aivan kauhean nopeasti kasvava kasvain etujalkojen välissä. Olihan se tietysti odotettavissakin, että jotain tällaista ilmaantuisi: 2,5v on jo korkea ikä rotalle, varsinkin sellaiselle, joka on vuosi takaperin menettänyt sisarensa ja elellyt siitä lähtien itsekseen (laumaeläiminä rotat usein kuolevat masennukseen ja yksinäisyyteen jo lyhyen ajan sisällä kaverin poislähdön jälkeen, on siis pieni ihme itsessään, että Timjami jaksaa vielä porskuttaa eteenpäin elämän tiellä). Lisäksi nykyisten kesyrottien esi-isät olivat laboratoriorottia, joten eläinten tautiperimä on valtaisa. Suomeksi sanottuna: jos jokin muu sairaus ei leikkaa eläinparan elämänlankaa katki etuajassa, tulee sille melko varmasti jossain vaiheessa kasvaimia.
Ylivoimaisen raskaan ja vaikean lopetuspäätöksestä tekee se, ettei rotan yleiskunto ole heikentynyt ja se jaksaa vieläkin innostua ruoasta jne. Nukkuuhan se toki huomattavan osan päivästä, eikä jaksa seurustella pitkiä aikoja putkeen, mutta nuo molemmat ovat vain vanhuuden merkkejä.
Niinhän se on, etteivät kasvaimet itsessään useinkaan aiheuta rotalle kipua - ongelmaksi ne muodostuvat, jos ne haittaavat rotan jokapäiväistä elämää. Ja tuo kyseinen kasvain, joka Timjamilla on, on tosiaan etujalkojen välissä. Jos ja kun se tuosta vielä kasvaa, ei pikkukaveri pääse enää liikkumaan ollenkaan.
Milloin siis on oikea aika antaa rakkaan, pienen elinkumppanin siirtyä rauhallisemmille maille oman siskotyttönsä luokse?
Rakastan Timjamia aivan mielettömän paljon, enkä haluaisi tehdä väärää päätöstä, eli riistää pikkukaverilta vielä elinkelpoista aikaa. Toisaalta taas muistan hieman liiankin hyvin Pippurin (siskolikan) poislähdön: antibioottikuurin tehottomuudesta huolimatta päätin katsoa sen tilaa vielä sunnuntai-maanantai-välisen yön, jos se vaikka siitä kohentuisi. Mykoplasmoosi (kaikkien rottien perimässä piilevä tauti, joka on tähän mennessä vienyt 3 rottaani) kuitenkin oli ärhäkämpi kuin arvasin: tyttöparka tukehtui kuoliaaksi häkissä, silmieni edessä. Kadun todella syvästi pikkuiselle koitunutta tuskaa.
Tiedän myös, etten voi elää itseni kanssa, jos annan rottatytön kuolla ennenaikaisesti minun väärän päätökseni takia.
Elämäni aikana 3 eläintä on kuollut syliini, joista yksi oli eutanasian kautta. Lisäksi olen katsonut vierestä perheemme vuohen lopettamisen jo pikkuisena tyttönä. Tuntuu vain niin väärältä sanella toisen elävän olennon päivien määrä.
...silti, sen ollessa varmasti oikea ratkaisu Timjamin kannalta, olen valmis tekemään sen. Nyt täytyy vain osata olla mahdollisimman vahva ja epäitsekäs sekä unohtaa omat tarpeet, vaikka tulenkin kaipaamaan rottani kotoisaa rapistelua kauhean paljon. Oi, kunpa rotat vain olisivat pitkäikäisempiä eläimiä!
Kenellä on vastuu ja oikeus päättää toisen olennon elämästä?
Onko armeliaampaa päästää rakas lemmikki paremmille juustomaille silloin, kun se ei vielä ole kovissa tuskissa?
Näiden kysymysten parissa olen nämä viimeiset päivät painiskellut.
Minun 2,5v rotallani on suuri, aivan kauhean nopeasti kasvava kasvain etujalkojen välissä. Olihan se tietysti odotettavissakin, että jotain tällaista ilmaantuisi: 2,5v on jo korkea ikä rotalle, varsinkin sellaiselle, joka on vuosi takaperin menettänyt sisarensa ja elellyt siitä lähtien itsekseen (laumaeläiminä rotat usein kuolevat masennukseen ja yksinäisyyteen jo lyhyen ajan sisällä kaverin poislähdön jälkeen, on siis pieni ihme itsessään, että Timjami jaksaa vielä porskuttaa eteenpäin elämän tiellä). Lisäksi nykyisten kesyrottien esi-isät olivat laboratoriorottia, joten eläinten tautiperimä on valtaisa. Suomeksi sanottuna: jos jokin muu sairaus ei leikkaa eläinparan elämänlankaa katki etuajassa, tulee sille melko varmasti jossain vaiheessa kasvaimia.
Ylivoimaisen raskaan ja vaikean lopetuspäätöksestä tekee se, ettei rotan yleiskunto ole heikentynyt ja se jaksaa vieläkin innostua ruoasta jne. Nukkuuhan se toki huomattavan osan päivästä, eikä jaksa seurustella pitkiä aikoja putkeen, mutta nuo molemmat ovat vain vanhuuden merkkejä.
Niinhän se on, etteivät kasvaimet itsessään useinkaan aiheuta rotalle kipua - ongelmaksi ne muodostuvat, jos ne haittaavat rotan jokapäiväistä elämää. Ja tuo kyseinen kasvain, joka Timjamilla on, on tosiaan etujalkojen välissä. Jos ja kun se tuosta vielä kasvaa, ei pikkukaveri pääse enää liikkumaan ollenkaan.
Milloin siis on oikea aika antaa rakkaan, pienen elinkumppanin siirtyä rauhallisemmille maille oman siskotyttönsä luokse?
Rakastan Timjamia aivan mielettömän paljon, enkä haluaisi tehdä väärää päätöstä, eli riistää pikkukaverilta vielä elinkelpoista aikaa. Toisaalta taas muistan hieman liiankin hyvin Pippurin (siskolikan) poislähdön: antibioottikuurin tehottomuudesta huolimatta päätin katsoa sen tilaa vielä sunnuntai-maanantai-välisen yön, jos se vaikka siitä kohentuisi. Mykoplasmoosi (kaikkien rottien perimässä piilevä tauti, joka on tähän mennessä vienyt 3 rottaani) kuitenkin oli ärhäkämpi kuin arvasin: tyttöparka tukehtui kuoliaaksi häkissä, silmieni edessä. Kadun todella syvästi pikkuiselle koitunutta tuskaa.
Tiedän myös, etten voi elää itseni kanssa, jos annan rottatytön kuolla ennenaikaisesti minun väärän päätökseni takia.
Elämäni aikana 3 eläintä on kuollut syliini, joista yksi oli eutanasian kautta. Lisäksi olen katsonut vierestä perheemme vuohen lopettamisen jo pikkuisena tyttönä. Tuntuu vain niin väärältä sanella toisen elävän olennon päivien määrä.
...silti, sen ollessa varmasti oikea ratkaisu Timjamin kannalta, olen valmis tekemään sen. Nyt täytyy vain osata olla mahdollisimman vahva ja epäitsekäs sekä unohtaa omat tarpeet, vaikka tulenkin kaipaamaan rottani kotoisaa rapistelua kauhean paljon. Oi, kunpa rotat vain olisivat pitkäikäisempiä eläimiä!
 |
| Rakas pieni rottani, toivon niin kovasti, että osaan tehdä oikean ratkaisun. Vastuun taakka painaa harteitani, tiedäthän, että rakastan sinua aina? |
 |
| Pieni riiviö, olet aina ollut niin kekseliäs ja touhukas <3 Tuon verhon järsiminen kyllä oli aika reilu veto aikanaan. |
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Juhlahumua
Olen tässä pienen elämäni aikana huomannut kaksi asiaa suomalaisten tavasta juhlistaa juhlapyhiä:
1) Oli kyseessä sitten vappu, joulu tai pääsiäinen, aina on hyvä syy kallistaa kuppia juhlan kunniaksi. Mikään juhla ei ole Suomessa kuiva.
2) Juhlat vietetään aattona ja itse juhlapäivänä sitten maataan sängyn pohjassa krapulassa tai muuten vain unohdetaan itse päivän tarkoitus - joulukin on jo käytännössä ohi 25. päivänä, eli virallisena joulupäivänä.
Noh, hälläkö tuolla väliä: maassa maan tavalla, vaikka itse en ryyppäämällä vappua meinaa viettääkään. Luultavasti en vähään aikaan päivitä, sillä olen äitini ja hänen miesystävänsä luona Hankasalmella, eli glada vappen för alla!
1) Oli kyseessä sitten vappu, joulu tai pääsiäinen, aina on hyvä syy kallistaa kuppia juhlan kunniaksi. Mikään juhla ei ole Suomessa kuiva.
2) Juhlat vietetään aattona ja itse juhlapäivänä sitten maataan sängyn pohjassa krapulassa tai muuten vain unohdetaan itse päivän tarkoitus - joulukin on jo käytännössä ohi 25. päivänä, eli virallisena joulupäivänä.
Noh, hälläkö tuolla väliä: maassa maan tavalla, vaikka itse en ryyppäämällä vappua meinaa viettääkään. Luultavasti en vähään aikaan päivitä, sillä olen äitini ja hänen miesystävänsä luona Hankasalmella, eli glada vappen för alla!
torstai 26. huhtikuuta 2012
Pahoinvointivaltio
Olet pyöräilemässä kahden ystäväsi kanssa vailla huolen häivää, kun vastaanne kävelee keski-ikäinen mies. Ensin et kiinnitä mieheen mitään huomiota (ainahan vastaantulijoita kulkee kävelyväylillä), mutta mies saa jakamattoman huomiosi, kun hän hyökkää viimeisenä pyöräilleen ystäväsi kimppuun.
Puukon kanssa.
Joudut todistamaan ystäväsi, 17-vuotiaan päihteettömän seurakuntanuoren murhan.
Hän ei ehtinyt koskaan edes seurustelemaan.
Poliiseja,
kriisiapua - ihan niin kuin se mitään traumoja poistaisi...
Tähän kauheaan tilanteeseen kaksi ystäväni läheistä ystävää joutui eilen Varkaudessa. Kyllä, kyseessä on tämä paljon puhuttu Varkauden pyöräilijätytön puukotus. Kuulin asiasta tänään ystävältäni ja olin todella järkyttynyt: kuinka kukaan voi tehdä tuollaista nuorelle ihmiselle?
Vielä enemmän järkytyin kuultuani miehen motiivin: hän halusi vankimielisairaalaan, muttei päässyt sinne, koska ei ollut murhannut ketään. Hänen oli siis murhattava päästäkseen mielenterveyshoitoon ja sen hän teki, kuin viimeisenä avunhuutonaan.
Suomi, rakas hyvinvointivaltiomme pienentää jatkuvasti mielenterveyshuoltoon kulutettavia resursseja vaihtaen pitkä-aikaisen, luotettavan terapian pilleripurkkiin ja käden puristukseen.
Tiedän aivan liian monta tapausta, joissa henkilö on sortunut epätoivoisiin tekoihin, koska ei ole saanut apua sitä tarvitessaan - eilinen puukotus on vain jäävuoren huippu. Nykyään kun pitää olla itsemurhaakin yrittänyt monta kertaa siinä epäonnistuen, että pääsee hoitoon.
Entäs ne ihmiset, jotka onnistuvat itsemurhassaan ensimmäisellä kerralla? Kuka heistä puhuu?
Ja mitä resurssien säästöä sekin olevinaan on, että nuori väestö uhrataan kannattavuuden alttarille, eikä uutta työvoimaa kohta löydy mistään? Avohoidossakin (lue: ei minkäänlaisessa hoidossa, mutta nimike näyttää paperilla hyvältä) on jo liian monia itsekseen pärjäämättömiä henkilöitä.
Masennuksen ennalta ehkäisevää hoitoa ei käytännössä ole ollenkaan - lyödään vain nappeja kouraan ja ajatellaan: "Kerta et ole vielä seonnut tai kuollut, olet kunnossa." Ikävä totuus kuitenkin on, että suureen osaan ihmisistä masennuslääkkeet eivät vaikuta toivotulla tavalla ja masennuksen syveneminen on taattu.
Eikö olisi paljon viisaampaa kuluttaa valtion rahoja hyvään ennalta ehkäisevään hoitoon, jonka avulla syvät masennuskierteet saataisiin lopetettua alkuunsa ja kansa palaisi työkykyiseksi ilman vaativampaa mielenterveydellistä apua?
Nykyisen yhteiskuntamme asenne näyttääkin olevan: "Ole kannattava sijoitus, tai et saa hoitoa." Tuokaan tosin ei pidä täysin paikkaansa, pitänee muuttaa lauserakennetta hiukan: "Mikäli saat meidät vakuutettua mielenterveydellisistä ongelmistasi (tapa joku, epätoivoisimmillasi itsesi), saatamme ehkä harkita hoitoasi, jos vain olet kannattava sijoitus, eli kuntoudut takaisin työkykyiseksi sadan prosentin varmuudella."
En toki halua puolustella murhaajan tekoa: se oli väärin ja aivan kauhean raaka. En ymmärrä, miksi hänen piti valita uhrikseen juuri nuori tyttö, jolla olisi ollut vielä koko elämä edessään. Teko vain kuvaa hieman liiankin hyvin suloisen Suomemme mielenterveyshuollon kammottavia puutteita.
Olemme pahoinvoiva kansa hyvinvointivaltiossa.
Puukon kanssa.
Joudut todistamaan ystäväsi, 17-vuotiaan päihteettömän seurakuntanuoren murhan.
Hän ei ehtinyt koskaan edes seurustelemaan.
Poliiseja,
kriisiapua - ihan niin kuin se mitään traumoja poistaisi...
Tähän kauheaan tilanteeseen kaksi ystäväni läheistä ystävää joutui eilen Varkaudessa. Kyllä, kyseessä on tämä paljon puhuttu Varkauden pyöräilijätytön puukotus. Kuulin asiasta tänään ystävältäni ja olin todella järkyttynyt: kuinka kukaan voi tehdä tuollaista nuorelle ihmiselle?
Vielä enemmän järkytyin kuultuani miehen motiivin: hän halusi vankimielisairaalaan, muttei päässyt sinne, koska ei ollut murhannut ketään. Hänen oli siis murhattava päästäkseen mielenterveyshoitoon ja sen hän teki, kuin viimeisenä avunhuutonaan.
Suomi, rakas hyvinvointivaltiomme pienentää jatkuvasti mielenterveyshuoltoon kulutettavia resursseja vaihtaen pitkä-aikaisen, luotettavan terapian pilleripurkkiin ja käden puristukseen.
Tiedän aivan liian monta tapausta, joissa henkilö on sortunut epätoivoisiin tekoihin, koska ei ole saanut apua sitä tarvitessaan - eilinen puukotus on vain jäävuoren huippu. Nykyään kun pitää olla itsemurhaakin yrittänyt monta kertaa siinä epäonnistuen, että pääsee hoitoon.
Entäs ne ihmiset, jotka onnistuvat itsemurhassaan ensimmäisellä kerralla? Kuka heistä puhuu?
Ja mitä resurssien säästöä sekin olevinaan on, että nuori väestö uhrataan kannattavuuden alttarille, eikä uutta työvoimaa kohta löydy mistään? Avohoidossakin (lue: ei minkäänlaisessa hoidossa, mutta nimike näyttää paperilla hyvältä) on jo liian monia itsekseen pärjäämättömiä henkilöitä.
Masennuksen ennalta ehkäisevää hoitoa ei käytännössä ole ollenkaan - lyödään vain nappeja kouraan ja ajatellaan: "Kerta et ole vielä seonnut tai kuollut, olet kunnossa." Ikävä totuus kuitenkin on, että suureen osaan ihmisistä masennuslääkkeet eivät vaikuta toivotulla tavalla ja masennuksen syveneminen on taattu.
Eikö olisi paljon viisaampaa kuluttaa valtion rahoja hyvään ennalta ehkäisevään hoitoon, jonka avulla syvät masennuskierteet saataisiin lopetettua alkuunsa ja kansa palaisi työkykyiseksi ilman vaativampaa mielenterveydellistä apua?
Nykyisen yhteiskuntamme asenne näyttääkin olevan: "Ole kannattava sijoitus, tai et saa hoitoa." Tuokaan tosin ei pidä täysin paikkaansa, pitänee muuttaa lauserakennetta hiukan: "Mikäli saat meidät vakuutettua mielenterveydellisistä ongelmistasi (tapa joku, epätoivoisimmillasi itsesi), saatamme ehkä harkita hoitoasi, jos vain olet kannattava sijoitus, eli kuntoudut takaisin työkykyiseksi sadan prosentin varmuudella."
En toki halua puolustella murhaajan tekoa: se oli väärin ja aivan kauhean raaka. En ymmärrä, miksi hänen piti valita uhrikseen juuri nuori tyttö, jolla olisi ollut vielä koko elämä edessään. Teko vain kuvaa hieman liiankin hyvin suloisen Suomemme mielenterveyshuollon kammottavia puutteita.
Olemme pahoinvoiva kansa hyvinvointivaltiossa.
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Onnellisena hymyillen, vinttikomeron suosiota ihmetellen
Liebster
tarkoittaa rakkainta tai rakastettua, mutta se voi tarkoittaa myös
suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on antaa huomiota blogeille,
joilla on alle 200 lukijaa.
SÄÄNNÖT
- Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
- Kiitä tunnuksen antajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
- Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla on siis alle 200 lukijaa), linkitä ne tähän ja kerro heille antamastasi palkinnosta kommentilla.
- Toivo, että ihmiset joille annoit palkinnon, antavat sen eteenpäin omille viidelle suosikkiblogilleen
Hurjaa, meikätyttö sai elämänsä ensimmäisen Liebster Blog-palkintonsa! Näköjään sitä on jotain tullut tehtyä oikeinkin, vaikka olen viimeaikoina pelännyt pitkästyttäväni teitä joutavanpäiväisillä jorinoillani. Miljoonat kiitokset Anniinalle tästä kunniasta!
Nyt joudunkin sitten vaikean paikan eteen: ketkä viisi pääsevät (tai joutuvat, kuinka kukin sen haluaa ottaakaan) liebster-listalleni? En yleensäkään pidä asioiden parhausjärjestykseen laittamisesta, siksi lempiblogini ovatkin tuossa alla satunnaisessa järjestyksessä pienien kuvailuiden kera. Nämä ovat siis vain minun kieron mieleni sisäisiä mielikuviani blogeista, ei mitään kiveen kirjoitettuja totuuksia.
1) Kaapin kautta - mielenkiintoinen blogi, jonka kirjoittajalla ovat niin pää kuin kynäkin teräviä.
2) Minu väike unistus - suorapuheisen pohtiva ja hauska blogi: love it.
3) My Milk Toof - maybe the cutest thing in the whole universe!
4) Valon jälkeen - onkohan tämä nyt aivan sallittua? Siis lisätä sama blogi, jolta sain palkinnon? Noh, syteen tai saveen: Valon jälkeen on ehdottomasti yksi lempiblogeistani mahtavien pohdintojen takia.
5) Raindrops falling on my head - ihania, ihania ajatuksia.
Siinä olikin lemppareita kerrakseen, nyt haluaisinkin tietää vinttikomeroon kurkistaneilta seuraavaa: mikä blogissani on hyvää, mikä huonoa (rehellinen mielipide ei tapa ketään)? Entä minkälaisista teksteistä te pidätte?
Näin sivuunmennen sanoen sain aivan järjettömän hienon inspiraation omia penkkareitani ajatellen: olen Emily, the Corpse Bride. Paljon työtähän tuo vaatii, mutta onpa minulla tässä melkein vuosi aikaa vielä miettiä ja etsiä tarvikkeita. Ja tulos on mahtava, jos vain onnistun löytämään sopivan asun. On minulla varasuunnitelmakin: Sally, räsynukke Nightmare Before Christmasista. Mitä olette mieltä?
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Nerouden jäljillä
Nerous - mitä se oikeastaan on?
mutta eikö älykkyyteen kuulu tietynlainen tilannetaju,
harkitsevuus,
ja järkevyys, joita nerokkailta persoonilta ei välttämättä löydy lainkaan?
mutta itse ainakin näen viisauden ennemminkin henkisenä kykynä, hiljaisena laaja-alaisena tietona, kun taas nero saattaa olla loistava omalla alallaan, mutta täysi tumpelo kaikessa muussa.
Haluankin esitellä samassa paketissa kaksi mielestäni nerokasta ja ihailtavaa ihmistä: Danny Elfmanin ja Tim Burtonin. He ovat tehneet pitkän aikaa yhteistyötä (Elfman on säveltänyt ja sanoittanut musiikkia Burtonin elokuviin) ja rakastan heidän kättensä jälkiä - Nightmare Before Christmas, Corpse Bride ja Saksikäsi Edward ovat vain jäävuoren huippu, joitain mahtavuuksia esiin nostaakseni.
Tässä esimerkkiä Burtonin ja Elfmanin yhteistyöstä: Elfman tähdittää omaa sävellystään elokuvassa Corpse Bride.
Keitä te, rakkaat vinttikomeroni penkojat, pidätte neroina ja millä perusteilla? Ja mitä nerous teidän mielestänne on?
Onko se jonkinlainen älykkyyden kehittyneempi muoto?
Hmm, saattaa ollakin, mutta eikö älykkyyteen kuulu tietynlainen tilannetaju,
harkitsevuus,
ja järkevyys, joita nerokkailta persoonilta ei välttämättä löydy lainkaan?
Entäs viisaus, onko nerous viisautta?
Voisi ollakin,mutta itse ainakin näen viisauden ennemminkin henkisenä kykynä, hiljaisena laaja-alaisena tietona, kun taas nero saattaa olla loistava omalla alallaan, mutta täysi tumpelo kaikessa muussa.
Kuinkas on puolestaan luovuuden laita?
Neron ihmisen täytyy tietysti olla luova, sillä eihän hän muuten saisi aikaan mitään merkittävää, jonka takia hänet neroksi leimataan. Toisaalta kaikki luovat ihmiset eivät ole neroja, joten yhtäsuuruusmerkkiä ei voi vetää näidenkään kahden asian välille.
Hulluutta?
Oi kyllä - uskon, että jokainen nero on jonkun mielestä sekopää. Mutta tämäkin on vain näkökulmakysymys.Haluankin esitellä samassa paketissa kaksi mielestäni nerokasta ja ihailtavaa ihmistä: Danny Elfmanin ja Tim Burtonin. He ovat tehneet pitkän aikaa yhteistyötä (Elfman on säveltänyt ja sanoittanut musiikkia Burtonin elokuviin) ja rakastan heidän kättensä jälkiä - Nightmare Before Christmas, Corpse Bride ja Saksikäsi Edward ovat vain jäävuoren huippu, joitain mahtavuuksia esiin nostaakseni.
Tässä esimerkkiä Burtonin ja Elfmanin yhteistyöstä: Elfman tähdittää omaa sävellystään elokuvassa Corpse Bride.
Ja myöskin lempikappaleeni Nightmare Before Christmasista - sanoitusten ja rytmitysten aatelia:
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Tekotaiteellista paskaa
Käytiin sitten näin kevään saapumisen kunniaksi kuvailemassa ystäväni kanssa mahdollisimman tekotaiteellisia kuvia (jotka vaativat seurakseen myöskin tekotaiteelliset kuvatekstit). Minäminäminä... ihminen on narsistinen olento ja kiinnostunut itsestään, siksi saatte ihailla pärstääni tulevissa kuvissakin. Well - at least we had fun!
---------------------------------------------------------------------------------------------
Ja näin loppukevennykseksi... PINK FLUFFY UNICORNS!!! (They're so fluffy we're gonna dieeee)
 |
| Still, we're surrounded by... BUBBLES! |
 |
| "Rakkauttas kuinka silloin mä tarvitsin ja pelkäsin, se kantoi meitä hetken ja mä muistan miten hehkuit kun sua katselin" |
 | |
| "Ei tunnu missään, olen matkalla taas" |
 |
| "Näin minä vihellän matkallani, näin minä vihellän matkallani Jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin" |
Ja näin loppukevennykseksi... PINK FLUFFY UNICORNS!!! (They're so fluffy we're gonna dieeee)
 |
| Kiitos muruseni ihanasta kuvaussessiosta <3 |
Ai miksi pinkkejä yksisarvisia? Syy löytyy täältä:
...ja täältä:
Mahtavaa sunnuntai-illan/maanantaiaamun jatkoa kaikille!
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Bad body double trouble
Vaikka kuinka tietäisi, ettei ole lihava,
ylipainoinen,
ällöttävä,
ruma tai
muuten vain huonoon muottiin valettu,
on vaikeaa hyväksyä itseään.
Yritän joka päivä saada itseni ajattelemaan:
"Hei peilissä kurkistava tyttö,
olet kaunis,
omalaatuinen,
tärkeä
ja muotosi ovat oikeilla paikoilla itseesi nähden",
mutta silti saan näitä huonoja maha-päiviä,
tuntien itseni rumilukseksi.
Miksi ihmeessä?
Hiljaa hyvä tulee,
onhan sekin hienoa, että edes joinain harvoina päivinä voi hymyillä hyväksyvästi omalle peilikuvalleen,
"Your ass really looks good in that dress!"
eikö vain?
Uskomatonta pelleilyä tällainen,
sillä minä en oikeasti arvosta liikaa laihuutta.
Muodot kuuluu olla,
mikseivät aivoni vain voi toimia oikein itsenikin kohdalla?
Ja miksi, oi miksi edes huolin tämmöisiä,
eikö minunkin elämässäni olisi tärkeämpää mietittävää kuin joku ulkonäkö?
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Kultareunus
Räntää, väsymystä, riitelyä, masennusta, synkkiä pilviä pään päällä...
Tämä on taas näitä päiviä, joina tekisi mieli hakata päätä seinään ja laulaa samalla Hoosiannaa takaperin.
No, eipä mitään,
en kirjoitakaan masistelupostausta, vaan sitä vastoin haastan itseni keksimään 10 positiivista asiaa tästä päivästä.
1.)
Älysin vihdoin ja viimein, kuinka saan myös anonyymisti tulevat kommentit sallittua blogiini. Hurraa!
2.)
Sain lopultakin uudet, upeat silmälasini instrusta (kuvassa väärän väriset, omani ovat musta-turkoosit) unohdetun tilauksen viivästymisen jälkeen. Liikkuminen tuntuu tosin melko huteralta, silmä ei ole vielä tottunut uuteen näkymään.
3.)
Kävin kahvilla erään ystäväni kanssa, jota en ole kummankin kiireisyyden vuoksi nähnyt yli puoleen vuoteen. Oli ihanan piristävää ja juttu luisti kuin ei mitään taukoa näkemisessä olisi ollutkaan.
5.)
Laukussa odottaa The Hunger Games-kirja englanniksi. Olen odottanut sen lainaan saamista (ystäväni osti kirjan joku aika takaperin) kuin kuuta nousevaa leffan katsottuani. Kirja kuulemma on niin koukuttava, että koulutyökin kärsii. Nooooh, hälläpä tuolla väliä, odotan siihen uppoutumista innolla.
6.)
Minulla oli todella mukava tunti koulussa, kurssilla nimeltä nykytanssia muusikoille. Koska olemme musiikki- ja tanssitaiteen erikoislukio, on meillä kurssitarjottimessa kaikenlaista mukavaa ja tanssiminen on ihana pieni piristysruiske päivän keskellä.
7.)
Tänään ei ollut huono maha-päivä. Toisin sanoen en kertaakaan ajatellut olevani pullukka.
Jokaisella pilvellä on näköjään sittenkin kultareunuksensa - jopa noilla masentavan harmailla lumituiskupilvillä, jotka taivaalla nyt roikkuvat.
Tämä on taas näitä päiviä, joina tekisi mieli hakata päätä seinään ja laulaa samalla Hoosiannaa takaperin.
No, eipä mitään,
en kirjoitakaan masistelupostausta, vaan sitä vastoin haastan itseni keksimään 10 positiivista asiaa tästä päivästä.
1.)
Älysin vihdoin ja viimein, kuinka saan myös anonyymisti tulevat kommentit sallittua blogiini. Hurraa!
2.)
Sain lopultakin uudet, upeat silmälasini instrusta (kuvassa väärän väriset, omani ovat musta-turkoosit) unohdetun tilauksen viivästymisen jälkeen. Liikkuminen tuntuu tosin melko huteralta, silmä ei ole vielä tottunut uuteen näkymään.
3.)
Kävin kahvilla erään ystäväni kanssa, jota en ole kummankin kiireisyyden vuoksi nähnyt yli puoleen vuoteen. Oli ihanan piristävää ja juttu luisti kuin ei mitään taukoa näkemisessä olisi ollutkaan.
4.)
Kahvilassa oli hyvää simaa ja munavoi-riisipiirakkaa. 5.)
Laukussa odottaa The Hunger Games-kirja englanniksi. Olen odottanut sen lainaan saamista (ystäväni osti kirjan joku aika takaperin) kuin kuuta nousevaa leffan katsottuani. Kirja kuulemma on niin koukuttava, että koulutyökin kärsii. Nooooh, hälläpä tuolla väliä, odotan siihen uppoutumista innolla.
6.)
Minulla oli todella mukava tunti koulussa, kurssilla nimeltä nykytanssia muusikoille. Koska olemme musiikki- ja tanssitaiteen erikoislukio, on meillä kurssitarjottimessa kaikenlaista mukavaa ja tanssiminen on ihana pieni piristysruiske päivän keskellä.
7.)
Tänään ei ollut huono maha-päivä. Toisin sanoen en kertaakaan ajatellut olevani pullukka.
8.)
Kissani tervehti minua iloisena heti kotiin palattuani, vaati päästä syliin. Ihastuttava olento <3
9.)
Pään sisäinen jukeboksini on heittänyt kehiin hyvää musiikkia: Scandinavian Music Group - Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana
10.)
Sain itseni piristymään näitä positiivisia asioita pohtimalla. Ei tämä päivä loppujen lopuksi niin hirveän kauhean kamala ollutkaan.Jokaisella pilvellä on näköjään sittenkin kultareunuksensa - jopa noilla masentavan harmailla lumituiskupilvillä, jotka taivaalla nyt roikkuvat.
Onnellisuus on tosiaan näkökulmakysymys.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Unelmapula
...ja postausta tulee toisen perään, inspiraation määrällä ei näköjään meinaa olla loppua. Kerran kun olen saanut ajatteluvaihteen päälle, on sitä vaikeaa kytkeä pois päältä.
Joka tapauksessa, siirrytään postauksen aiheeseen:
"Ei mulla edes tässä elämäntilanteessa olis aikaa unelmille"
Näin minä sanoin hetki sitten ystävälleni ja säikähdin.
Olin nimittäin jo aikaisemmin tänään huomannut, ettei minulla enää ole enää unelmia. Ei pieniä, ei suuria. Vain joitain ajatuksia, harvoin, jotka ajelehtivat sen siliän tien pois korvieni välistä.
Joku viisas henkilö totesi, että unelmat antavat elämälle merkityksen. Siksi minusta onkin todella hälyttävää, että yksin asuvan lukiolaisen elämä on vedetty tässä yhteiskunnassa niin tiukille, ettei unelmille ole sijaa elämässä.
Mistä meidän on sitten tarkoitus löytää merkitys elämälle,
saanen kysyä?
Onneksi ei liikene aikaa senkään murehtimiseen, tässähän saattaisi vaikka katkeroitua yhteiskunnalle!
Huhhuh, ovatpas viimeaikaiset postaukseni olleet hämmentävän synkkämielisiä ja melankolisia. Lupaanpa tässä samalla itselleni keskittyä tästä eteenpäin elämän iloihin, on teillekin varmasti miellyttävämpää luettavaa kuin tämä ainainen synkistely.
Anteeksi!
Joka tapauksessa, siirrytään postauksen aiheeseen:
"Ei mulla edes tässä elämäntilanteessa olis aikaa unelmille"
Näin minä sanoin hetki sitten ystävälleni ja säikähdin.
Olin nimittäin jo aikaisemmin tänään huomannut, ettei minulla enää ole enää unelmia. Ei pieniä, ei suuria. Vain joitain ajatuksia, harvoin, jotka ajelehtivat sen siliän tien pois korvieni välistä.
Joku viisas henkilö totesi, että unelmat antavat elämälle merkityksen. Siksi minusta onkin todella hälyttävää, että yksin asuvan lukiolaisen elämä on vedetty tässä yhteiskunnassa niin tiukille, ettei unelmille ole sijaa elämässä.
Mistä meidän on sitten tarkoitus löytää merkitys elämälle,
saanen kysyä?
Onneksi ei liikene aikaa senkään murehtimiseen, tässähän saattaisi vaikka katkeroitua yhteiskunnalle!
 |
| http://2.bp.blogspot.com/_Bd4dR5SgVds/TQ__IHztlmI/AAAAAAAAASQ/l7zm5OaAVtc/s1600/the_dream_by_P_R_O.jpg |
Anteeksi!
Kurkistus esiripun raosta
Minä en pelkää kuolemaa,
en ole oikeastaan koskaan pelännyt sitä.
En näe mitään syytä, miksi pelkäisin omaa katoamistani. Kuolema näet on varmasti paljon helpompaa kuin elämä, ainakin minun tapauksessani. Sen sijaan pelkään sitä, että jollekulle rakkaistani tapahtuisi niin.
Kuolemanpelko.
Sen sanotaan olevan kaikille eläville luontainen asia, se on iskostettu meidän geeneihimme.
Mutta mitä se tarkalleen ottaen on?
Onko se tuntemattoman pelkoa?
Itserakkautta?
Tunnetta siitä, että jotain tärkeää jää tekemättä?
Niin tai näin, en osaa kammoksua viikatemiestä sen kummemmin:
päivieni määrällä ei ole väliä,
kunhan olen elänyt elämäni hyvin.
Pelkäämisen sijasta kannattaisikin keskittyä olennaiseen - itsensä tutkiskeluun. Mikä kuolemassa niin suuresti hirvittää, mitä haluan elämältäni, keiden kanssa haluan viettää sen, mikä on minulle oikeasti tärkeää.
en ole oikeastaan koskaan pelännyt sitä.
En näe mitään syytä, miksi pelkäisin omaa katoamistani. Kuolema näet on varmasti paljon helpompaa kuin elämä, ainakin minun tapauksessani. Sen sijaan pelkään sitä, että jollekulle rakkaistani tapahtuisi niin.
Kuolemanpelko.
Sen sanotaan olevan kaikille eläville luontainen asia, se on iskostettu meidän geeneihimme.
Mutta mitä se tarkalleen ottaen on?
Onko se tuntemattoman pelkoa?
Itserakkautta?
Tunnetta siitä, että jotain tärkeää jää tekemättä?
Niin tai näin, en osaa kammoksua viikatemiestä sen kummemmin:
päivieni määrällä ei ole väliä,
kunhan olen elänyt elämäni hyvin.
Pelkäämisen sijasta kannattaisikin keskittyä olennaiseen - itsensä tutkiskeluun. Mikä kuolemassa niin suuresti hirvittää, mitä haluan elämältäni, keiden kanssa haluan viettää sen, mikä on minulle oikeasti tärkeää.
"Hautajaisissani pukeutukaa mustaan,
mutta vain koska se on tyylikästä
Äiti ja isi: älkää vaipuko tuskaan
mä nautin täysillä mun elämästä
Tyttöystävät, silmät päähän meikatkaa
ja menkää tilaisuuden jälkeen tanssimaan
Pojat, laulakaa se laulu,
joka sai mut aina nauramaan"
Vain pieniä muurahaisia elämän rattaissa
Joinain päivinä on vain helpompaa ajatella, ettei itsellä ei ole mitään väliä. Seurata sitä ikiomaa surullisen pientä ja kivistä polkua kuin pilven päältä ja ajatella: miten yksi ihminen voi vaikuttaa maailmaan? Ei mitenkään.
On helpottavaa antaa vain olla, mennä läpi siitä mistä aita on matalin,
ihan vain säästääkseen itseään.
On mukavaa tajuta, ettei kuitenkaan merkkaa tälle universumille piirun vertaa,
ettei kannakaan kovin suurta vastuuta harteillaan.
Masentava ajatus?
Ei minun mielestäni.
Se pikemminkin vapauttaa minut toimimaan omana itsenäni ja rentoutumaan: elämä rullaa kyllä omalla painollaan, jos sen vain antaa rullata.
Hengittäkää syvään,
rentoutukaa,
unohtakaa paineet - ei stressaaminen mitään auta, kerta olemme kuitenkin yhdentekeviä tälle maailmalle.
On helpottavaa antaa vain olla, mennä läpi siitä mistä aita on matalin,
ihan vain säästääkseen itseään.
On mukavaa tajuta, ettei kuitenkaan merkkaa tälle universumille piirun vertaa,
ettei kannakaan kovin suurta vastuuta harteillaan.
Masentava ajatus?
Ei minun mielestäni.
Se pikemminkin vapauttaa minut toimimaan omana itsenäni ja rentoutumaan: elämä rullaa kyllä omalla painollaan, jos sen vain antaa rullata.
Hengittäkää syvään,
rentoutukaa,
unohtakaa paineet - ei stressaaminen mitään auta, kerta olemme kuitenkin yhdentekeviä tälle maailmalle.
 |
| Mökkimaisemaa |
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Eräälle kadotetulle ystävyydelle
Ehkä olen hölmö,
naiivi,
liian kiltti,
annan anteeksi liian helposti,
koska tahdon ajatella kaikista pelkkää hyvää.
Mutta annan sinulle vielä yhden mahdollisuuden,
menneiden aikojen muistoksi.
Aloitetaan puhtaalta pöydältä.
naiivi,
liian kiltti,
annan anteeksi liian helposti,
koska tahdon ajatella kaikista pelkkää hyvää.
Mutta annan sinulle vielä yhden mahdollisuuden,
menneiden aikojen muistoksi.
Aloitetaan puhtaalta pöydältä.
Ystävyyttä?
Trust me:
Se satuttaa, vituttaa ja turhauttaa yllättävän paljon,
että joutuu kahden tärkeän ystävän eron syntipukiksi eronneen tytön kieroutuneessa mielessä.
Ja miksikö?
Koska olen kuunnellut molempia osapuolia, auttanut heitä parhaani mukaan ennen eroa ja poikaa eron jälkeenkin parhaani mukaan.
Meillä oli aikaisemmin tiivis ystävänelikko: minä, kihlattuni ja kyseinen pariskunta. Eron jälkeen tyttö katkaisi käytännössä kaikki yhteydet minuun ja kuulin tänään tältä ex-poikaystävältä, että syynä on tytön kuvitelma minun ja pojan välisestä salasuhteesta.
Kaikista eniten ärsyttää se, että tyttö on aikaisemminkin käyttänyt minua koston välineenä poikaystäväänsä kohtaan. Uskomatonta, että aiemmin hän väitti minun olevan hänelle rakas ja tärkeä ystävä - paskan marjat, sanon minä. Hän käytti vain apuani häikäilemättä hyväksi ja heitti minut pois kun tunsi, että minusta on enemmän hyötyä syntipukkina.
Kiitos,
kiitos todella paljon.
Tämä on todellakin kohtuullinen palkkio monen vuoden ajan jatkuneesta tukipilarina olosta, auttajan ja kuuntelijan roolista.
Nyt ainakin tiedän, ettet ollut minun todellinen ystäväni.
Se satuttaa, vituttaa ja turhauttaa yllättävän paljon,
että joutuu kahden tärkeän ystävän eron syntipukiksi eronneen tytön kieroutuneessa mielessä.
Ja miksikö?
Koska olen kuunnellut molempia osapuolia, auttanut heitä parhaani mukaan ennen eroa ja poikaa eron jälkeenkin parhaani mukaan.
Meillä oli aikaisemmin tiivis ystävänelikko: minä, kihlattuni ja kyseinen pariskunta. Eron jälkeen tyttö katkaisi käytännössä kaikki yhteydet minuun ja kuulin tänään tältä ex-poikaystävältä, että syynä on tytön kuvitelma minun ja pojan välisestä salasuhteesta.
Kaikista eniten ärsyttää se, että tyttö on aikaisemminkin käyttänyt minua koston välineenä poikaystäväänsä kohtaan. Uskomatonta, että aiemmin hän väitti minun olevan hänelle rakas ja tärkeä ystävä - paskan marjat, sanon minä. Hän käytti vain apuani häikäilemättä hyväksi ja heitti minut pois kun tunsi, että minusta on enemmän hyötyä syntipukkina.
Kiitos,
kiitos todella paljon.
Tämä on todellakin kohtuullinen palkkio monen vuoden ajan jatkuneesta tukipilarina olosta, auttajan ja kuuntelijan roolista.
Nyt ainakin tiedän, ettet ollut minun todellinen ystäväni.
torstai 12. huhtikuuta 2012
"Sinä seuraavana yönä jälleen nouset, vaikka harteillasi kannat maailmaa"
Tämä on näköjään taas näitä päiviä,
kun on aivan hirveän vaikeaa elää
oman itsensä kanssa.
Itkua, peiton alle käpertymistä,
maailma kaatuu niskaan, puhki kulutettu olo,
olen aina vain kaikille häpeäksi, en vain millään jaksaisi enää olla hyvä kaikessa, miksi joka suunnasta vaaditaan niin paljon, hyvä jos jaksan enää edes kouluun raahautua,
en tätä menoa enää pitkään jaksa olla minä.
Allonpohja-fiilis, päänsärkyä itkettyä silmät päästä, ahdistusta.
Noh, ehkä täältä on tosiaan matka vain ylöspäin.
Sitä nousua odotellessa...
kun on aivan hirveän vaikeaa elää
oman itsensä kanssa.
Itkua, peiton alle käpertymistä,
maailma kaatuu niskaan, puhki kulutettu olo,
olen aina vain kaikille häpeäksi, en vain millään jaksaisi enää olla hyvä kaikessa, miksi joka suunnasta vaaditaan niin paljon, hyvä jos jaksan enää edes kouluun raahautua,
en tätä menoa enää pitkään jaksa olla minä.
Allonpohja-fiilis, päänsärkyä itkettyä silmät päästä, ahdistusta.
Noh, ehkä täältä on tosiaan matka vain ylöspäin.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Eniten vituttaa kaikki
Pitkä aika kun oon viimeksi blogannut. Ja jep, nyt tekee mieli kirjottaa puhekieltä, yrittäkääpä kestää minnuu. Niin ja nyt on ihan pakko päästä purkamaan vitutusta, antakee anteeks...
Aluksi vitutti ihan sikana koko loma. Tuntu, että maailma kaatuu niskaan, kun kaikki repii tuhanteen suuntaan ja haluaa nähdä mua, vaikka itse halusi vain päästä rentoutumaan. Että kukaan ei OIKEESTI välitä siitä, miltä musta tuntuu. Että kaikki vaan haluaa mut niitten omien halujen ja tarpeiden tyydyttäjäksi...
Sitten pääsin äidin miesystävän luo ja oli hauskaa. Käytiin hiihtämässä (kyllä - mie en oo ollu suksilla 7 vuoteen ja kaaduin ehkä neljä kertaa, mutta oli silti huippua). Kauniit maisemat ja ihana auringonpaiste, plus että miun äidin miesystävä on mahtityyppi, välillä tuntuu että se on mun "vanhemmista" ainoo, joka oikeesti välittää musta mun itteni takia.
Sitten mie päädyin tänne: isän luo. Pakko tulla, koska oon ainoa, joka enää sen luona käy. Sisko ei sitä kestä, enkä kyllä yhtään ihmettele.
Täällä on paskaista, joudun nukkumaan vetoisalla lattialla patjalla ja mikä parasta: isi ryyppää. Ei siinä mitään, olishan mun pitäny tottua jo. Se on ollu alkoholisti koko mun elämän ajan. Sitä on yrittäny auttaa niin mun äiti (luovutti kun olin 2v, porukat eros sillon) kuin sen ex-vaimokin (luovutti viime vuonna). Se ryyppää ittensä hautaan ennemmin tai myöhemmin, on se jo nyt sen verta huonossa hapessa, alkava alkoholidementiakin sillä on.
Appelsiinimehua ja kossua lasissa, puolet ja puolet. Siinä mun isän janojuoma.
Viettäkää te muut munkin puolesta hyvä pääsiäinen.
Aluksi vitutti ihan sikana koko loma. Tuntu, että maailma kaatuu niskaan, kun kaikki repii tuhanteen suuntaan ja haluaa nähdä mua, vaikka itse halusi vain päästä rentoutumaan. Että kukaan ei OIKEESTI välitä siitä, miltä musta tuntuu. Että kaikki vaan haluaa mut niitten omien halujen ja tarpeiden tyydyttäjäksi...
Sitten pääsin äidin miesystävän luo ja oli hauskaa. Käytiin hiihtämässä (kyllä - mie en oo ollu suksilla 7 vuoteen ja kaaduin ehkä neljä kertaa, mutta oli silti huippua). Kauniit maisemat ja ihana auringonpaiste, plus että miun äidin miesystävä on mahtityyppi, välillä tuntuu että se on mun "vanhemmista" ainoo, joka oikeesti välittää musta mun itteni takia.
Sitten mie päädyin tänne: isän luo. Pakko tulla, koska oon ainoa, joka enää sen luona käy. Sisko ei sitä kestä, enkä kyllä yhtään ihmettele.
Täällä on paskaista, joudun nukkumaan vetoisalla lattialla patjalla ja mikä parasta: isi ryyppää. Ei siinä mitään, olishan mun pitäny tottua jo. Se on ollu alkoholisti koko mun elämän ajan. Sitä on yrittäny auttaa niin mun äiti (luovutti kun olin 2v, porukat eros sillon) kuin sen ex-vaimokin (luovutti viime vuonna). Se ryyppää ittensä hautaan ennemmin tai myöhemmin, on se jo nyt sen verta huonossa hapessa, alkava alkoholidementiakin sillä on.
Appelsiinimehua ja kossua lasissa, puolet ja puolet. Siinä mun isän janojuoma.
Viettäkää te muut munkin puolesta hyvä pääsiäinen.
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Vahvuudesta
 |
| http://www.nitrorecords.com/files/36/survive_cover_full.jpg |
Mahtava esimerkki vahvasta ihmisestä on musiikkimaailman nero, sanataituri ja ikuinen ihailuni kohde Freddie Mercury. Siinä missä monet muut menettäisivät elämänhalunsa käpertyen itseensä saadessaan tietää kuolevansa piakkoin aidsiin, kirjoitti Mercury ehkä tunnetuimman Queenin kappaleista ja veti (niin kauan kuin vain kykeni) upeita keikkoja ja paiski studiossa töitä viimeiseen asti. Ihailtavaa vahvuutta ja taistelutahtoa!
"Whatever happens, I'll leave it all to chance.
Another heartache - another failed romance.
On and on...
Does anybody know what we are living for?
I guess I'm learning
I must be warmer now..
I'll soon be turning, round the corner now.
Outside the dawn is breaking,
But inside in the dark I'm aching to be free!"
"The Show must go on!
The Show must go on!
Ooh! Inside my heart is breaking,
The Show must go on!
Ooh! Inside my heart is breaking,
My make-up may be flaking
But my smile, still, stays on!"
...joitain parhaita kohia kappaleen lyriikoista. Saa ainakin minulle itselleni aina kylmä väreet aikaiseksi tuo kappale.
"I'll face it with a grin, I'm never giving in!
On with the show!"
Mutta vahvuus: onko se elämäntapa, synnynnäinen kyky, vaiko elämän myötä hankittu ominaisuus? Entä mistä johtuu se, että eri ihmiset kestävät eri verran elämän kolhuja? Silloin kun toinen sinnittelee hyvin alkoholisti-isän, masentuneen äidin ja koulukiusaamisen kanssa, makaa toinen kotona vakavasti masentuneena yhden epäonnistuneen parisuhteen vuoksi.
Vahvat ihmiset ovat ihailtavia ja usein heillä on paljon elämänkokemusta ja sen vuoksi he ymmärtävät hyvin toisten murheita. On tietysti niitäkin vahvoja ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet vahvuuden sillä, että ovat muuttuneet tunnekylmiksi, kyynisiksi ja itsensä muiden yli nostaviksi ihmisiksi. Tällaisia ihmisiä en minä ainakaan arvosta.
Niin tai näin, itse olen ainakin tämän pienen elämäni aikana huomannut, että aina ei mene nallekarkit tasan, mutta kysymällä "Miksi aina minä?" saa itsensä vain pahemmin masentuneeksi. Olen sitä mieltä, että jokaisen ihmisen tehtävä on yrittää selvitä parhaalla mahdollisella tavalla niillä valmiuksilla, jotka hänelle on suotu. Ja hei, voihan vastoinkäymiset nähdä myöskin kunnian osoituksena: joku siellä pilven päällä luottaa sinun kykyihisi niin paljon, että antaa sinulle näitä haasteita, jotka muokkaavat sinusta vahvemman ihmisen. Olet erikoistapaus, sinun voimiisi uskotaan!
Haastankin lopuksi kaikki pohtimaan, kuka on vahvin ihminen, jonka tunnet? Millä perusteella ja mikä hänestä on tehnyt niin hyvän selviytyjän? Feel free to comment: I'd really like to hear what's in the minds of my readers.
 |
| http://cache2.allpostersimages.com/p/LRG/27/2740/RVSND00Z/posters/queen-rock-group-freddie-mercury-queen-in-concert-at-wembley-stadium-london.jpg |
lauantai 31. maaliskuuta 2012
With a bit of rock music everything is fine...
...you're in the mood for a dance
and when you get the chance
you are the dancing queen,
young and sweet, only seventeen!
Mahtavat 5 tuntia takana, ne vietin melko uuden tuttuni kanssa baarissa iltaa istuen. Ilta sisälsi hämmentävän paljon juttelua ja elämäntarinoiden jakoa - on se uskomatonta, kuinka samanlaiseksi persoonaksi puolituttu ihminen voikaan paljastua pitempien keskusteluiden myötä:
Samanlainen musiikkimaku,
hän jopa arvostaa niitä bändejä, joita harvemmat ihmiset minun lisäkseni osaavat arvostaa (Täydellisenä esimerkkinä tästä toimii bändi nimeltä YUP: olen tavannut tämän tyypin lisäksi yhden ihmisen, joka oikeasti tykkää YUP:stä, jos omaa isääni ei lasketa),
melko pitkälti saman kaltainen historia,
ajattelee elämän asioista samansuuntaisesti kanssani
ja muuten vain samanlainen persoonallisuus kuin itselläni (tällainen omituinen höpöttäjä kun olen).
- Minä niin todellakin toivon koko sydämestäni, että tuo ihminen pysyy elämässäni tästä eteenpäinkin ja että ystävystyisimme syvemmin. Noh, elämä näyttää, mutta sainpahan ainakin nauttia tämän illan mahtavasta seurasta ja tanssimisesta!
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
Tyhmä, laiska ja saamaton
Kello 00.02
Kirjan kansi tuijottaa pahalla silmällä,
se ärisee minulle turhautuneena,
pettymyksestä siihen, että näin lahjakas tyttö ei viitsi tehdä mitään opiskelunsa eteen.
Yhdeksän tunnin päästä pitäisi olla jo kaivelemassa pään sisäisen romukopan sisältöä biologian koepaperin ylle...
Missä se opiskelumotivaatio oikein luuraa?
Kirjan kansi tuijottaa pahalla silmällä,
se ärisee minulle turhautuneena,
pettymyksestä siihen, että näin lahjakas tyttö ei viitsi tehdä mitään opiskelunsa eteen.
Yhdeksän tunnin päästä pitäisi olla jo kaivelemassa pään sisäisen romukopan sisältöä biologian koepaperin ylle...
Missä se opiskelumotivaatio oikein luuraa?
tiistai 27. maaliskuuta 2012
"Synnyit maailmaan alla onnen tähtien"
Nyt tällä hetkellä minusta jopa tuntuu siltä:
olen onnellinen,
iloinen,
onnistunut,
ihmeissäni,
jopa ylpeä itsestäni,
kerrankin ihan oikeasti ylpeä itsestäni.
Psykologian YO:n alustavat tulokset olivat nimittäin saapuneet ilmoitustaululle ja tässä tulos: tämä tyttö kirjoitti vastoin kaikkia fysiikan lakeja oman opettajan arvion mukaan 33 pisteen arvoisesti, joka tarkoittaa sitä, että YTL:n tyypit saavat pian hämmästellä niukin naukin laudaturin puolelle arvioitua koetta. Ei paha, vaikka itse sanonkin.
Ja mikä parasta: ellei tapahdu kauheaa katastrofia, on minulla jo E takataskussa. Hyvässä lykyssä jopa L, tuo kaikkien havittelema kulmikas kirjain. Ja minä kun luulin, että kirjoitan C:n ja päädyn uusimaan sitä korkeamman arvosanan toivossa!
Olisihan se tietysti upeaa, jos saisin elämäni ensimmäisistä kirjoituksista ällän, varsinkin kun kirjoitin (vastoin kaikkien neuvoja) psykologian jo kakkosella. Siinäpähän venähtäisivät niiden ihmisten naamat, jotka nimittivät minua hulluksi, kun edes yritän kirjoittaa jotain niin vaativaa ainetta kakkosen keväällä.
Kävi miten kävi, olen enemmän kuin tyytyväinen suoritukseeni. Kerrankin tuntuu hyvältä olla minä! Ja kevätkin saapuu pikkuhiljaa, elämä rupeaa oikeasti hymyilemään kevätpilvien raoista.
P.s. Sain siskoltani maailman suloisimman tuliaisen Italiasta: Nalle Puh - kuviopastaa! Keitetty, maistettu ja vinosti hymyilty näitä syödessä jo kertaalleen. Eikös vain näytäkin herkulliselta?
P.p.s. Oletteko huomanneet äänestyksen tulevien blogitekstien aiheista? Löytyy tuosta vierestä oikealta, käyttäkää vaikutusvaltaanne! You've got the power!
olen onnellinen,
iloinen,
onnistunut,
ihmeissäni,
jopa ylpeä itsestäni,
kerrankin ihan oikeasti ylpeä itsestäni.
Psykologian YO:n alustavat tulokset olivat nimittäin saapuneet ilmoitustaululle ja tässä tulos: tämä tyttö kirjoitti vastoin kaikkia fysiikan lakeja oman opettajan arvion mukaan 33 pisteen arvoisesti, joka tarkoittaa sitä, että YTL:n tyypit saavat pian hämmästellä niukin naukin laudaturin puolelle arvioitua koetta. Ei paha, vaikka itse sanonkin.
Ja mikä parasta: ellei tapahdu kauheaa katastrofia, on minulla jo E takataskussa. Hyvässä lykyssä jopa L, tuo kaikkien havittelema kulmikas kirjain. Ja minä kun luulin, että kirjoitan C:n ja päädyn uusimaan sitä korkeamman arvosanan toivossa!
Olisihan se tietysti upeaa, jos saisin elämäni ensimmäisistä kirjoituksista ällän, varsinkin kun kirjoitin (vastoin kaikkien neuvoja) psykologian jo kakkosella. Siinäpähän venähtäisivät niiden ihmisten naamat, jotka nimittivät minua hulluksi, kun edes yritän kirjoittaa jotain niin vaativaa ainetta kakkosen keväällä.
Kävi miten kävi, olen enemmän kuin tyytyväinen suoritukseeni. Kerrankin tuntuu hyvältä olla minä! Ja kevätkin saapuu pikkuhiljaa, elämä rupeaa oikeasti hymyilemään kevätpilvien raoista.
P.s. Sain siskoltani maailman suloisimman tuliaisen Italiasta: Nalle Puh - kuviopastaa! Keitetty, maistettu ja vinosti hymyilty näitä syödessä jo kertaalleen. Eikös vain näytäkin herkulliselta?
 |
| Anteeksi, edelleen webbikameralaatu, milloinkohan saan kunnon kameran taas käyttööni? |
torstai 22. maaliskuuta 2012
Tähdenlentoja mediataivaalla
Julkisuus...
Keitä varten se oikeastaan on?
Tosielämän sankareita? Oikeasti lahjakkaita hekilöitä? Vai niitä huomionkipeitä tyrkkyjä, jotka ovat pompanneet kuuluisuuteen poven kohdalla sijaitsevien massiivisten implanttien, kännisekoiluiden sen ja sen julkimon juhlissa tai parhaimmillaan jonkun toisen turhan julkkiksen kumppanina olemisen ansiosta?
Kuinka julkisuuteen päästään?
Olemalla erityisen merkittävä tai lahjakas henkilö, esimerkiksi kehitettyä jotain oikeasti tärkeää ihmiskunnan kannalta, kuten vaikka toimivan rokoitteen HIViä vastaan - niinpä kai, nimetkää minulle kymmenenkin tuollaista julkkista ja nostan teille hattua.
Mitä edes tarkoittaa
olla julkkis?
Toimia roolimallina nuorille?
Jakaa tietoa, herättää kunnioitusta ja inspiraatioa muissa kansalaisissa?
Olla kansamme keulakuva, nykysuomalaisuuden ilmentymä?
...vai tuottaa tyydytystä niille omaan elämäänsä lopen kyllästyneille, joita oikeasti kiinnostaa missä ja milloin tämä ja tämä "kaunotar" viuhahti, kuka on ottanut täytettä ja mihin kohtaan jo valmiiksi leikeltyä kehoaan ja kuinka monen kanssa tämäkin nuori herrashenkilö on maannut?
Koostuuko jonkun elämän sisältö todella siitä, että Matti petti Maijaa Saulin kanssa, muttei Maija välittänyt, vaan pyysi Saulin mukaan kolmen kimppaan, sillä oli itsekin käynyt vähän testailemassa hänen sänkynsä joustavuutta?
Tai ehkä turhien julkkisten määrä ja suosio selittyykin jollain muulla, syvällisemmällä asialla. Ehkä koemme kieroa tyydytystä huomatessamme, että meitä kauniimmat ja rikkaammat ihmiset möhlivät elämänsä? Ehkä saamme siitä tarvitsemamme ylemmyyden ja arvokkuuden tunteen (jota ei tietenkään voisi hankkia kehittyneemmillä metodeilla)?
Niin tai näin, yksi asia on taattu: uutuussarja Viidakon tähtöset tulee taatusti olemaan todella mielenkiintoinen ja elämääni suurissa määrin vaikuttava asia. Niin ja luonnollisesti tunnen sarjan "julkkiskaunottaret" nimeltä ja tiedän heidän kaikkien henkilökohtaisten historioiden jokaisen käänteen, varsinkin sen, miksi heitä kutsutaan "julkkiksiksi",
kukapa nyt ei tietäisi?
 |
| http://files.kotisivukone.com/bb-henna.kotisivukone.com/hennaviid.jpg |
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
"Vielä jonnekin onnen tähden mä teen..."
Illan pieni, mutta pippurinen piristysruiske kaikille, jotka piristystä kaipaavat. Itseni video sai ainakin hymyilemään jopa kyynelten läpi.
"Isn't she lovely?
Isn't she wonderful?
Isn't she precious?
Less than one minute old."
Isn't she wonderful?
Isn't she precious?
Less than one minute old."
Stevie Wonder - Isn't She Lovely
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)