Rakastan näitä iltoja, joina voi vain käpertyä itseensä ja omiin mietteisiinsä tyttökissan lämmittäessä syliä kehräten, hiljaisuuden rikkoen.
Hiljaisuus.
Se voi merkitä niin montaa eri asiaa.
Hiljaista myöntymistä, surulisuutta, pettymystä, onnellisuutta, ymmärrystä, kaipuuta, tuskaa, tämä-ei-jää-tähän-ajatuksia, välinpitämätömmyyttä, rakkautta. Mikä antaa hiljaisuudellemme sävyn? Mielestäni kuvan maalaavat tunteet, joiden läpi tulkitsemme maailmaa.
Rakkauden kohteisiini kuuluu myöskin runoilu, se on jo pitkään ollut tapani käsitellä sisälläni vellovia tunteita. Tässä eräs runo arkistoistani aiheeseen liittyen (joka muuten kuvastaa myös hyvin minua todella, todella vihaisena):
Peilityyni pinta
Sisintäni riepotteleva myrsky
paistaa ulos
tyyneytenä.
Lasinterävä hiljaisuus
saa teidätkin vielä vapisemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti