"Sinä seuraavana yönä jälleen nouset, vaikka harteillasi kannat maailmaa"

Tämä on näköjään taas näitä päiviä,
kun on aivan hirveän vaikeaa elää

oman itsensä kanssa.


Itkua, peiton alle käpertymistä,
maailma kaatuu niskaan, puhki kulutettu olo,
olen aina vain kaikille häpeäksi, en vain millään jaksaisi enää olla hyvä kaikessa, miksi joka suunnasta vaaditaan niin paljon, hyvä jos jaksan enää edes kouluun raahautua,
en tätä menoa enää pitkään jaksa olla minä.

Allonpohja-fiilis, päänsärkyä itkettyä silmät päästä, ahdistusta.
Noh, ehkä täältä on tosiaan matka vain ylöspäin.

Sitä nousua odotellessa...