PANIIKKI!!!

Niin se lähenee vääjäämättä päivä päivältä: 21.3., keskiviikko, aivokuolema, käden puutuminen... - psykologian yo-koe. Ja minä kun en osaa päntätä alkuunkaan.
   Koulumenestykseni on aina ollut hyvä, vaikken ole pistänyt tikkuakaan ristiin koulun edestä (aina vain se maailman paras motivoija: viimeisen illan paniikki, jos sitäkään), eli en tosiaankaan osaa aikatauluttaa lukemistani, saati sitten painaa pikkunippelitietoa päähäni. ARRGGH!

...Jos se tieto vaikka näin tarttuisi paremmin pääkoppaani?

Eipä tässä enää auta itku markkinoilla, pitänee sitten kai vain yksinkertaisesti hyväksyä kurja kohtaloni ja tarttua tuumasta toimeen, lukea vielä loppuosa kertauskirjasta. Pitäkää peukkuja, että pääsen tästä paniikki-oravanpyörästä eroon.
   Ai että mikä se sellainen oravanpyörä on? Se on kuulkaa se, että mitä vähemmän lukee, sitä vaikeampaa on tarttua kirjaan ja sitä enemmän panikoituttaa (koska juuri psykologia on minulle yksi tärkeimmistä kirjoitettavista). Mitä enemmän taas tekee mieli heittää hanskat naulaan ja antaa paniikille valta, sitä huonompi omatunto tulee ja masentaa. Kun masentaa, tieto ei tietenkään tartu päähän. Tadaa, kierros on valmis!
   Miksi, oi miksi päätin kirjoittaa psykan alta pois jo kakkosen keväällä? (Järki sanoo, että on pakko, koska kirjoitan 7 ainetta ja biologia ja psykologia osuvat aina samalle kirjoituskerralle. Tunne sen sijaan ei usko, että tässä on mitään järkeä.)
   Pitäkeepä peukkuja ja tuokee kukkia hauvalle, jos mie kuolla kupsahan syvämmen pettäessä. Mut ehkä mie lupsakkana savolaesena ruppeenkin haamuilemmaan tulevissa yo:issa, se on palajon haaskempaa!

P.s. Antakaa anteeksi kuvien laatu, oma kamera sanoi sopimuksensa irti ja ainoa saatavilla oleva oli kämäinen vebbikamera. Lukeminen on muuten mukavaa tämmöisen karvakerän kehrätessä vieressä:

Hyvää lukuintoa kaikille kohtalotovereilleni!